Auta auttamaan!

HYVÄN TAHDON LISKO-KAMPANJA

Faunatar-ketju on perinteisesti järjestänyt Eläinten Viikolla hyväntekeväisyys kampanjan Suomen Eläinsuojeluyhdistysten Liitto ry:n (SEY) toiminnan tukemiseksi, näin tänäkin vuonna. Kampanja alkoi Maailman Eläinten Päivänä 4.10.2016.

Tänä vuonna kampanjoimme myymällä Eläinten Viikkoa varten suunnittelemiamme PARKKIKIEKKOA.
Jokaisesta parkkikiekosta lahjoitamme euron SEY:lle. Olemme kohdentaneet keräyksen siten, että lahjoitussumma ohjataan tukemaan SEY:n koordinoimaa Eettisen Eläinkaupan Sertifikointi Projektia (EESP). EESP on Faunatar-ketjulle erityisen tärkeä tukikohde, sillä EESP vaikuttaa suomalaisten eläinkauppojen tasoon ja tätä kautta eläinten parempiin oloihin.

Eettisen eläinkaupan sertifikaatti kertoo että liikkeessä panostetaan erityisesti eläinten hyvinvointiin ja asiakkaiden valistamiseen. Asiakas voi mm. luottaa siihen, että sertifioidussa liikkeessä ei myydä luonnosta pyydystettyjä nisäkkäitä tai lintuja. Myynnissä ei myöskään pidetä sellaisia eläimiä, joiden jalostetut ominaisuudet aiheuttavat eläimelle kärsimystä, tai lajeja, joille ei pystytä takaamaan hyviä olosuhteita tai joista ei tiedetä riittävästi, jotta niiden hyvinvointi pystyttäisiin turvaamaan.
Keltainen tähti osoittaa myös, että liikkeen eläimiä on kohdeltu asiantuntevasti ja oikein niiden ollessa liikkeessä ja että myytävät ruoat ja tarvikkeet ovat asianomaisille lajeille sopivia.
Kaupassa tunnetaan siellä myytävänä olevat lajit ja osataan neuvoa niiden hoitoon liittyvissä kysymyksissä. Ostaessaan eläimen sertifioidusta liikkeestä asiakas mukaansa kattavat hoito-ohjeet, joiden avulla eläimelle voidaan luoda hyvät, virikkeelliset olosuhteet kotona. Monet myymälöistämme ovat kyseisen sertifikaatin jo saaneet, tavoitteenamme onkin sertifioida kaikki myymälämme - kannustamme siihen kaikkia muitakin suomalaisia eläinkauppoja :)
Lisätietoja EESP:stä. www.eesp.fi