Koiran raakaruokintaan MUSH Vaisto

MUSH B.A.R.F. Vaisto®

Ateriat sisältävät lihaa, luita ja sisäelimiä kolmesta eri eläimestä, ja ne sopivat kaikille koiraroduille. Sarja on kehitetty koiran ravitsemukselliset tarpeet ja ruokinnan vaivattomuus mielessä pitäen:
 

• Raaka-aineet hankitaan paikallisilta ja luotettavilta tiloilta.
• Tuotteet ovat 100 % luonnollisia. Sarja ei sisällä lainkaan lisä- tai säilöntäaineita, eikä viljaa.
• Tuotteet pakastetaan tuoreena.
• Jokaisessa annoksessa on lihaa, luita ja sisäelimiä kolmesta eri eläimestä, mikä takaa koirallesi monipuolisesti eri proteiinilähteitä.
• Enää ei tarvitse miettiä, mitä koiralle on syötetty alkuviikosta. Annokset ovat ravitsemuksellisesti täysipainoisia, sisältäen sopivassa suhteessa lihaa, luita, sisäelimiä ja vihanneksia.
• Tarjoilu on helppoa, sillä tuotteet ovat kooltaan 25 gramman suupaloja.

RAAKA-AINEET:

KANA
Kananlihalle asetettuja laatuohjeita seurataan tarkasti, joten ne täyttävät sekä EU:n että Suomen lainsäädännön vaatimukset. Kanan alkuperän jäljittäminen on helppoa ja lihat saapuvat valmistajalle joka päivä tuoreena.
PORO
Aitaukset eivät olleet näille poroille tuttuja, sillä ne kävelivät Lapissa vapaina ja söivät luonnonantimia. MUSHin lihantuottajat seuraavat eläinsuojelulakeja, suojaavat porot tarpeettomalta kärsimykseltä sekä varmistavat näille luonnolliset elinolot.
SIANLIHA
Sen lisäksi, että MUSH täyttää suomalaisen lihatuotannon korkeat kansalliset standardit, käyetty sianliha tulee paikallisilta suomalaisilta perhetiloilta. Eläinten hyvinvointia seurataan oleellisesti: sekä eläinlääkäri että valvova viranomainen vierailevat tiloilla useita kertoja vuodessa. Tiukkojen säännösten takia, muiden asioiden ohella, koirille ja kissoille erittäin vaarallista Aujeszkyn tautia ei esiinny lainkaan suomalaisilla sioilla. Sanomme ehdottomasti ei geenimanipuloidulle ruoalle, ja MUSHin käyttämä sianliha on aina helppo jäljittää. Sianliha toimitetaan MUSHille joka päivä tuoreena.
KALKKUNA
Kalkkunanlihalle asetettuja laatuohjeita seurataan tarkasti, joten ne täyttävät sekä EU:n että Suomen lainsäädännön vaatimukset. Kalkkunan alkuperän jäljittäminen on helppoa ja lihat saapuvat valmistajalle joka päivä tuoreena.
NAUTA
Sen lisäksi, että MUSH täyttää suomalaisten lihatuotannon korkeat laatuvaatimukset, käytetty naudanliha hankitaan suomalaisilta perhetiloilta. Näin taataan, että eläinten hyvinvointi -ohjelmaa noudatetaan täsmällisesti. Tilat noudattavat ammattimaisia eläintenpito-käytäntöjä ja osallistuvat aktiivisesti maatalouden kehittämiseen. Sanomme ehdottomasti ei geenimanipuloidulle ruoalle, ja MUSHin naudanliha on aina helppo jäljittää. Naudanliha toimitetaan valmistajalle joka päivä tuoreena.
LOHI
Lohi hankitaan Norjasta, josta se kuljetetaan tuoreena tehtaalle paikallisen jakelijan toimesta. Myös kalan kohdalla noudatetaan asianmukaisia elintarvikkeiden turvallisuutta koskevia lainsäädännöllisiä vaatimuksia.
ÖLJY
Camelinaöljy on 100 % suomalaista. Auringonkukkaöljy on 100% saksalaista.
VIHANNEKSET
Tuotteissa käytetään vain raaka-aineita, jotka täyttävät lainsäädännölliset vaatimukset ruoan turvallisuudesta. Vihannekset  ja hedelmät kasvavat puhtaassa suomalaisessa maaperässä, ja ne pyritään hankkimaan tehtaan lähitiloilta aina kun vain mahdollista. Näin voidaan varmistua kasvisten ja hedelmien tuoreudesta ja ravitsevuudesta.

TUOTTEET

MUSH B.A.R.F. Vaisto® STARTER FORMULA
STARTER FORMULA -merkinnällä varustetut Vaisto-tuotteet sopivat koirille, jotka ovat vaihtamassa kuivamuonasta BARFiin tai joilla on hidas ruoansulatus.  
    Kun olet vaihtamassa kuivamuonasta BARFiin, on syytä muistaa ettei koira ole vielä tottunut raakaan ruokaan. Tämän vuoksi on kehitetty  STARTER FORMULA, joka sisältää ruoansulatusta edistäviä entsyymeitä ja hyviä bakteereita. Tuotteissa on myös enemmän kasviksia, mikä edistää vatsantoimintaa BARF-ruokinnan alussa. Tuotetta tulisi käyttää 2–4 viikkoa ennen siirtymistä muihin Vaisto-sarjan tuotteisiin. Mikäli koirallasi on hidas ruoansulatus tai sen vatsa oireilee muista tuotteista, voidaan STARTER FORMULAn käyttöä pidentää.
    Kun vaihdat kuivamuonasta BARFiin, on mahdollista että koira reagoi alussa ruokavalion muutokseen. Raakaruoka sisältää huomattavasti enemmän ravinteita kuin kuivamuona, ja kehon puhdistuminen kuona-aineista voi viedä aikaa. Koiran turkki saattaa lähteä uusiutumaan ennen tavallista karvanlähtöaikaa. On mahdollista, että koira oksentaa sulamattomia luunpalasia. Joissain tapauksissa koiralla saattaa esiintyä tilapäistä ripulia tai ummetusta BARF-ruokinnan alussa. Oireet häviävät pääsääntöisesti viikossa, mutta tottuminen uuteen ruokaan voi viedä parikin viikkoa. Tämän siirtymävaiheen jälkeen BARFin positiiviset vaikutukset alkavat näkyä.

MUSH B.A.R.F. Vaisto® Nauta-sika-kana-ateria STARTER FORMULA raaka-aineet:
Suomalainen nauta 40 % (liha, maha, rusto, sydän, keuhko), suomalainen sika 27 % (liha, keuhko, luu, sydän, maksa, rusto), suomalainen broileri 23 % (luu, nahka, sydän, maksa, liha, kivipiira), kasvis 10 % (parsakaali, lehtisalaatti, omena, porkkana, kylmäpuristettu auringonkukkaöljy, camelinaöljy).

 

 

MUSH B.A.R.F. Vaisto® ALL BREEDS FORMULA
ALL BREEDS -merkinnällä varustetut tuotteet on tarkoitettu erityisesti koirille, jotka ovat jo tottuneet BARF-ruokintaan.
  Kaikki tuotteet ovat ravitsemuksellisesti täysipainoisia, mutta niiden koostumus vaihtelee.
Vaihtoehdot:

Nauta-kalkkuna-lohi
Suomalainen nauta 47 % (maha, liha, keuhko, sydän, rusto, maksa), suomalainen kalkkuna 38 % (liha, luu, rusto), norjalainen lohi 10 % (lohi ruotoineen), kasvis 5% (parsakaali, lehtisalaatti, omena, porkkana, kylmäpuristettu auringonkukkaöljy, camelinaöljy).

Sika-kana-lammas
Suomalainen sika 46 % (liha, luu, keuhko, rusto, sydän, maksa), suomalainen broileri 29 % (liha, luu, kivipiira, nahka, sydän, rusto, maksa), suomalainen lammas 20 % (luu, liha, keuhko, rusto, maksa), kasvis 5 % (pinaatti, parsakaali, lehtisalaatti, kylmäpuristettu auringonkukkaöljy), kananmuna < 1 %.

Sika-nauta-lohi
Suomalainen sika 47 % (luu, liha, keuhko, rusto, maksa ja sydän), suomalainen nauta 38 % (liha, maha, keuhko, sydän ja rusto), norjalainen lohi 10 % (lohi ruotoineen), kasvikset 5 % (parsakaali, lehtisalaatti, omena, porkkana, kylmäpuristettu auringonkukkaöljy ja camelinaöljy).

Kalkkuna-kana-poro
Suomalainen kalkkuna 40 % (liha, luu, rusto), suomalainen broileri 35 % (liha, luu, kivipiira, nahka, sydän, rusto, maksa), lappilainen poro 20 % (luu, liha, keuhko, rusto, maksa), kasvis 5 % (pinaatti, parsakaali, lehtisalaatti, kylmäpuristettu auringonkukkaöljy), kananmuna < 1 %.

 

MUSH B.A.R.F. Vaisto® PUPPY FORMULA
PUPPY FORMULA -merkinnällä varustetut tuotteet on kehitetty koiranpennuille, joiden korkeuskasvu on vielä kesken. Tuotteissa on hiukan enemmän luuta, jonka sisältämät ravinteet auttavat vahvan luuston kasvussa. Tuotteissa on myös paljon kasviksia, jottei uloste muutu liian kovaksi, ja koira pysyy hoikkana kasvaessaan vielä korkeutta. Näiden lisäksi tuotteissa on lihaa, sisäelimiä ja öljyjä, joista pentu saa tarvitsemansa proteiinit, vitamiinit, rasvahapot ja muut ravinteet. PUPPY FORMULAa tulisi käyttää niin kauan kuin koiranpentu kasvaa korkeutta. Tämän jälkeen on aika siirtyä muihin Vaisto-tuotteisiin.
 

Puppy Sika-Kalkkuna-Kana
Suomalainen sika 37 % (luu, liha, keuhko, maksa, sydän, rusto), suomalainen kalkkuna 30 % (liha, luu, rusto), suomalainen broileri 27 % (liha, luu, sydän, rusto, kivipiira, nahka, maksa) kasvis 6 % (pinaatti, parsakaali, lehtisalaatti, kylmäpuristettu auringonkukkaöljy), kananmuna < 1 %.
 

Puppy Nauta-poro-lohi
Suomalainen nauta 35 % (liha, sydän, maha, rusto, maksa), lappilainen poro 35 % (luu, liha, keuhko, rusto, maksa), norjalainen lohi 24 % (lohi ruotoineen), kasvis 6 % (parsakaali, lehtisalaatti, omena, porkkana, kylmäpuristettu auringonkukkaöljy, camelinaöljy).