Suomen Frettiliitto ry esittelee: frettinäyttelyt

Frettinäyttelyt

Suomessa frettinäyttelyitä on järjestetty monia vuosia. Suomen Frettiliiton perustamisen jälkeen tuomareiden koulutus aloitettiin ja tuomaroinnissa aloitettiin käyttämään Skandinaavista frettistandardia. Nykyään näyttelyitä on vuosittain noin 10 kappaletta, enemmän tai vähemmän riippuen vuodesta. Suomessa näyttelyitä järjestävät yleensä frettiyhdistykset.

Kaikki alkaa fretin ilmoittamisesta näyttelyyn. Ilmoittautumiset aukenevat yleensä hyvissä ajoin ennen näyttelyä. Ilmoittautumisessa kysytään fretistä perustietoja, mm. nimi, ikä ja väritys. Kun ilmoittautuminen on vastaanotettu, saa vahvistusviestin ja lähempänä näyttelyä info-kirjeen sujuvaa näyttelypäivää varten. Näyttelyyn osallistuvalla fretillä tulee olla myös voimassa oleva penikkatauti-rokotus josta on merkintä rokotuskortissa.

Ennen näyttelyä tehtäviin valmisteluihin kuuluvat esimerkiksi kynsien leikkaaminen, mahdollinen fretin peseminen, tarvittaessa loishäädöt, joita tarkkaillaan joissain näyttelyissä tarkemmin sekä tietysti tavaroiden pakkaaminen. Näyttelyvalmistelut riippuvat kuitenkin paljon omistajasta ja jaksamisesta.

Osallistuvat fretit jaetaan luokkiin ominaisuuksien mukaan, joita ovat mm. sukupuoli, ikä, leikattu/leikkaamaton ja jossain näyttelyissä myös väri. Luokkajaot tehdään osallistujien mukaan ja niistä päättävät järjestävä taho. Koska fretit on jaettu luokkiin ominaisuuksien mukaan, on myös vanhemmilla ja leikatuilla lemmikkifreteillä mahdollisuus voittaa palkintoja, vaikka ne eivät olisikaan niin hyvässä kunnossa enää kuin nuoremmat ja leikkaamattomat kilpailijat. Hyvä tuomari ottaa huomioon esimerkiksi fretin iän arvostellessaan.

Sitten itse näyttelypäivän kulkuun. Näyttelyt alkavat aamulla sisäänkirjauksella, jolloin fretin rokotukset tarkistetaan ja omistaja saa näyttelykassin, josta löytyy osallistumisnumerolappu, joka viedään tuomarille fretin mukana, näyttelyluettelo sekä riippuen näyttelystä jotain muuta pientä. Tämän jälkeen voi levittää omat näyttelytavarat ja kasata oman aitauksen jossa fretit viettävät näyttelypäivän. Omistajan tulee seurata itse milloin oman fretin luokka on vuorossa ja valmistella fretti arvosteltavaksi. Fretit viedään arvosteluun kuljetuskopassa, johon tulee kiinnittää sisäänkirjauksessa annettu fretin osallistumisnumero. Kuljetuskoppa fretteineen viedään tuomarille fretinkantajien toimesta. Yleensä fretti viedään järjestäjien osoittamalle pöydälle, josta kantajat vievät fretin kuljetuskopassa tuomarille ja palauttavat fretin toiselle pöydälle, josta omistajan täytyy itse fretti hakea. Näyttelyissä on usein ylimääräistä aikaa, jonka voi käyttää ihmisten kanssa jutusteluun tai osallistua näyttelypaikalla ajanvietekilpailuihin tai arpajaisiin, jos näitä on.

Kun fretit on saatu arvosteltua, tulee usein re-call, jossa samoille pistemäärille sijoittuneet fretit pääsevät uudelleen tuomarin arviotavaksi, kumpi sijoittuu ylemmäksi arvosteluissa. Tämän jälkeen näyttelysihteeri laskee loput pisteet ja sijoittaa fretit tuomarin arviomaan järjestykseen, jonka jälkeen voi alkaa palkintojenjako. Palkintoja jaetaan osallistuvista freteistä ja järjestäjistä riippuen. Viimeiseksi ennen kotiin lähtöä saa hakea frettien arvostelulomakkeet.

Lisää frettien näyttelyistä löydät osoitteesta www.frettiliitto.fi
Kirjoittaja Kasperi Karppinen/Suomen Frettiliitto ry
Kuva Saara Liiman