Kovakuoriaiset

 

Terraariolemmikkinä pidettävät kovakuoriaiset ovat myrkyttömiä ja harmittomia hyönteisiä, joiden kasvattaminen suloisen kömpelöstä ja pulleasta toukasta komeaksi kuoriaiseksi on mukaansatempaavaa ja mielenkiintoista.

Pienten kuoriaisten elämän seuraminen on opettavaista ja hauskaa, lisäksi kuoriaisten terraariosta saa pienellä vaivalla rakennetuksi kaiken ikäisiä ihmisiä kiinnostavan kokonaisuuden vaikkapa olohuoneen keskipisteeksi.

Kauniita ja usein hyvinkin sympaattisen näköisiä kovakuoriaisia tepastelee ja pörisee kaikissa elinympäristöissä poislukien Etelämanner ja merivesi. Erilaisia kovakuoriaislajeja on tähän mennessä tunnistettu noin 350 000, mutta uusia lajeja löydetään jatkuvasti lisää.
Hurjimmat arviot lajien kokonaismäärästä liikkuvatkin 5-8 miljoonan välillä!

Myymälöissämme lajien kirjo vaihtelee, kysäise tarkemmin lähimmästä myymälästämme.
Myymme kuoriaisten toukkien ja aikuisten kuoriaisten lisäksi myös valmiita terraariokokonaisuuksia, joiden kanssa tämä hauska harrastus on helppoa aloittaa.

Alla olevan linkin kautta pääset tutustumaan kovakuoriaisten hoitoon, mukavia lukuhetkiä!

 

 

KAMPASARVISET

Aegus platyodon, "PAPUAN KAMPASARVINEN"
Koko: 35 mm
Levinneisyys: Papua
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2
Kosteus: 70%
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
 
Dorcus alcides, "SUMATRAN KAMPASARVINEN"
Koko: 45-85 mm
Levinneisyys: Sumatra
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, hedelmät
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 15–18 kuukautta
Terraario esim. 50 x 50 x 50 cm
 
Dorcus bucephalus, "PETRYN KAMPASARVINEN"
Koko: 45-80 mm
Levinneisyys: Jaava
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:2)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 15–18 kuukautta
Terraario esim. 40 x 40 x 40 cm
 
Dorcus parryi, "SULAWESIN KAMPASARVINEN"
Koko: 45-65 mm
Levinneisyys: Sulawesi
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:2)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 15–22 kuukautta
Terraario esim. 40 x 40 x 40 cm
 
Dorcus rectus, "JAPANIN KAMPASARVINEN"
Koko: 40-60 mm
Levinneisyys: Japani, Korea
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:2)
Kosteus: 60-80%
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
 
Dorcus reichei, "THAIMAAN KAMPASARVINEN"
Koko: 40-60 mm
Levinneisyys: Thaimaa
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:2)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 15–18 kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
 
Dorcus taurus, "HÄRKÄKAMPASARVINEN"
Koko: 45-85 mm
Levinneisyys: Malesia
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:3)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 15–18 kuukautta
Terraario esim. 40 x 40 x 40 cm
 
Dorcus titanus, "TITAANIKAMPASARVINEN"
Koko: 30-110 mm
Levinneisyys: Aasia
Lämpötila: 18-26 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:2)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 10–12 kuukautta
Terraario esim. 50 x 50 x 50 cm
 
Hexarthrius buqueti, "JAAVAN KAMPASARVINEN"
Koko: 50-80 mm
Levinneisyys: Jaava
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, hedelmät
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 15–23 kuukautta
Terraario esim. 40 x 40 x 40 cm
 
Hexarthrius parryi, "INDONESIAN KAMPASARVINEN"
Koko: 50-90 mm
Levinneisyys: Indonesia, Malesia
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, hedelmät
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 12–18 kuukautta
Terraario esim. 50 x 50 x 50 cm
 
Mesotopus regius, KUNINGASKAMPASARVINEN"
Koko: 40-85 mm
Levinneisyys: Kamerun
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, beetlefix 1&2 (1:3)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 15–18 kuukautta
Terraario esim. 50 x 50 x 50 cm
 
Odontolabis dalmani, "BORNEON KAMPASARVINEN"
Koko: 40-100 mm
Levinneisyys: Thaimaa, Borneo, Sumatra
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: Beetlefix 1&2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 22–26 kuukautta
Terraario esim. 50 x 50 x 50 cm
 
Odontolabis striata, "DEYROLLEN KAMPASARVINEN"
Koko: 25-40 mm
Levinneisyys: Indonesia
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: Beetlefix 1&2 (1:3)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 10–11 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
 
Phalacrognathus muelleri, "SATEENKAARI KAMPASARVINEN"
Koko: 40-70 mm
Levinneisyys: Australia
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, beetlefix 1&2 (1:2)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 10–13 kuukautta
Terraario esim. 40 x 40 x 40 cm
 
Prosopocoilus astacoides, "MALESIAN KUPARIKAMPASARVINEN"
Koko: 30-70 mm
Levinneisyys: Taiwan, Malesia
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, hedelmät
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 16–22 kuukautta
Terraario esim. 40 x 40 x 40 cm
 
Prosopocoilus senegalensis, "SENEGALIN KAMPASARVINEN"
Koko: 30-40 mm
Levinneisyys: Kamerun
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, beetlefix 1&2 (1:3)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 10–12 kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
 
Prosopocoilus zebra, "SEEPRAKAMPASARVINEN"
Koko: 45-55 mm
Levinneisyys: Indonesia
Lämpötila: 22-26 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, beetlefix 1&2 (1:2)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 15–18 kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
LEHTISARVISET
 
KUKKAKUORIAISET
 
Cetonia carthami aurataeformis, "MALLORCAN KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 10-15 mm
Levinneisyys: Espanja
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2 (2:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 6–8 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
 
Chlorocala africana africana, "SMARAGDI KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 25 mm
Levinneisyys: Afrikka
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 6–10 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
 
Chlorocala africana camerunica, "KULTASMARAGDI KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 25 mm
Levinneisyys: Kamerun
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 6–10 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
 
Chlorocala africana oertzeni, "PURPPURA KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 25 mm
Levinneisyys: Tansania
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-70%
Generatioaika: 4–6 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Chlorocala conjux, "MUSTASMARAGDI KUKKAKUORIAINEN"
Levinneisyys: Afrikka
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 6–10 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Chlorocala smaragdina, "UGANDAN SMARAGDI KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 20-25 mm
Levinneisyys: Uganda
Lämpötila: 20-25 ° C.
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät 
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-70%
Generaatioaika: 4-6 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm 
   
Coelorrhina aurata, "WESTWOODIN KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 35-45 mm
Levinneisyys: Kamerun
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 5–8  kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Coelorrhina hornimani, KAMERUNIN PUNAPÄÄ KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 25-35 mm
Levinneisyys: Kamerun
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 5–7  kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Eudicella aethiopica, "ETIOPIAN KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 12-18 mm
Levinneisyys: Etiopia
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (2:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 5–7 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Eudicella colmanti, "BRAEMIN KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 40 - 45 mm
Levinneisyys: Kamerun
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 8–10 kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Eudicella euthalia bertherandi, "AFRIKAN KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 25-40 mm
Levinneisyys: Keski- ja Länsi-Afrikka
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (2:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 8–10 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Eudicella euthalia euthalia, "BATESIN KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 30 - 40 mm
Levinneisyys: Tansania
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 8–10 kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Eudicella euthalia nyassica, "TANSANIAN KUPARIKUKKAKUORIAINEN"
  Levinneisyys: Tansania
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (3:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 6–10 kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Eudicella euthalia shiratica, "TANSANIAN VIHERKUKKAKUORIAINEN"
  Koko: 45 mm
Levinneisyys: Tansania
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:2)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 8–10 kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Eudicella gralli allaeri, "BURUNDIN KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 30 - 40 mm
Levinneisyys: Burundi
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (2:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 7–10 kuukautta
Terraario esim. 20  x 20 x 20 cm
   
Eudicella gralli umbrovittata, "KENIAN KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 25 - 40 mm
Levinneisyys: Kamerun
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 8–10 kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Eudicella schultzeorum, "KAMERUNIN KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 24 - 45 mm
Levinneisyys: Norsunluurannikko, Kamerun
Lämpötila: 22-28 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Eudicella tetraspilota, "KONGON KUKKAKUORIAINEN"
  Koko: 35 - 45 mm
Levinneisyys: Kongo
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Eudicella trilineata, "TANSANIAN KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 25 - 35 mm
Levinneisyys: Malawi, Tansania
Lämpötila: 22-28 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Eudicella woermanni, "KAMERUNIN JÄTTIKUKKAKUORIAINEN"
  Koko: 30 - 40 mm
Levinneisyys: Kamerun
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 6–10 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Goliathus goliatus, "GOLJATKUORIAINEN"
Koko: 80 - 110 mm
Levinneisyys: Keski-Afrikka
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2 (1:2)
Generatioaika: 11–13 kuukautta
Terraario esim. 60 x 60 x 60 cm
   
Jumnos ruckeri, "THAIMAAN KYYNÄRKUORIAINEN"
  Koko: 45 - 60 mm
Levinneisyys: Thaimaa
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 8–10 kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Mecynorrhina harrisi harrisi, "KAMERONIN PUNAPÄÄ KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 40 - 45 mm
Levinneisyys: Tansania
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 12–16 kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Mecynorrhina harrisi peregrina, "KOLBEN KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 40 - 45 mm
Levinneisyys: Tansania
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 12–16 kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Mecynorrhina passerinii linnei, "SCHAUMIN KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 30 - 40 mm
Levinneisyys: Tansania
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 10–12 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Mecynorrhina polyphemus confluens, "KRAATZIN KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 45 - 70 mm
Levinneisyys: Länsi-Afrikka
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (2:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 12–16 kuukautta
Terraario esim. 50 x 50 x 50 cm
   
Mecynorrhina savagei, "KAMERUNIN JUOVAKUKKAKUORIAINEN"
Koko: 35 - 65 mm
Levinneisyys: Kamerun
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (2:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 10–11kuukautta
Terraario esim. 40 x 40 x 40 cm
   
Mecynorrhina torquata immaculicollis, "KELTAREUNA KUKKAKUORIAINEN"
Koko: 50 - 80 mm
Levinneisyys: Länsi-ja Keski-Afrikka
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (2:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 10–11 kuukautta
Terraario esim. 50 x 50 x 50 cm
   
Mecynorrhina torquata ugandensis, "UGANDAN M.T.U.-KUKKAKUORIAINEN"
Erittäin paljon eri värimuotoja saman lajin sisällä!
Koko: 50 - 85 mm
Levinneisyys: Uganda
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (2:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 10–11 kuukautta
Terraario esim. 50 x 50 x 50 cm
   
Pseudinca camerunensis, "KAMERONIN KÄÄPIÖKUKKAKUORIAINEN"
Koko: 20 - 30 mm
Levinneisyys: Kamerun
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (2:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 4–8 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Pseudinca marmorata, "MARMORIKUKKAKUORIAINEN"
Koko: 20 - 25 mm
Levinneisyys: Kamerun
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (2:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 4–8 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Taurhina (Ranzania) bertolonii, "AFRIKAN KYYNÄRKUORIAINEN"
Koko: 40 mm
Levinneisyys: Afrikka
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 9–12 kuukautta
Terraario esim. 40 x 40 x 40 cm
   
Tmesorrhina simillima, "MALAKIITTIKUKKAKUORIAINEN"
Koko: 20 - 25 mm
Levinneisyys: Kamerun
Lämpötila: 18-25 ° C
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
RUUSUKUORIAISET
   
Pachnoda aemula, "TÄPLÄPURJERUUSUKUORIAINEN"
Koko: 25 mm
Levinneisyys: Afrikka
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (2:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 6–8 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Pachnoda cordata, "KUVIORUUSUKUORIAINEN"
Koko: 15 - 25 mm
Levinneisyys: Länsi-Afrikka
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 6–8 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Pachnoda epphippiata, "AFRIKAN RUUSUKUORIAINEN"
Koko: 20 - 25 mm
Levinneisyys: Kenia, Tansania, Uganda
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, hedelmät
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 6–8 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Pachnoda epphippiata falkei, "RIGOUTIN RUUSUKUORIAINEN"
Koko: 20 - 25 mm
Levinneisyys: Kenia, Tansania, Uganda
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (2:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 6–8 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Pachnoda fissipuncta, "ZAIREN RUUSUKUORIAINEN"
  Koko: 20 mm
Levinneisyys: Kenia, Zaire, Ruanda
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 6–8 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Pachnoda flaviventris, "PURJERUUSUKUORIAINEN"
Koko: 25 mm
Levinneisyys: Etelä-Afrikka
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 5–7 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Pachnoda marginata marginata, "SAMETTIRUUSUKUORIAINEN"
  Koko: 20 - 25 mm
Levinneisyys: Kongo
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-70%
Generatioaika: 5–7 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Pachnoda marginata peregrina, "RUUSUKUORIAINEN"
  Koko: 20 - 25 mm
Levinneisyys: Kongo
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, hedelmät
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 6–8 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Pachnoda thoracica, "JEMENIN RUUSUKUORIAINEN"
Koko: 18 - 25 mm
Levinneisyys: Jemen
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-70%
Generatioaika: 5–7 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Pachnoda trimaculata, "KOLMIVÄRI RUUSUKUORIAINEN"
Koko: 20 - 25 mm
Levinneisyys: Afrikka
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, hedelmät
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 6–8 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Pachnoda vossi, "VOSSIN RUUSUKUORIAINEN"
Koko: 20 - 25 mm
Levinneisyys: Kamerun
Lämpötila: 18-28 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 7–9 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Protaetia culta culta, "TAIWANIN RUUSUKUORIAINEN"
Koko: 20 - 24 mm
Levinneisyys: Taiwan
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-70%
Generatioaika: 6–8 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
Protaetia oschimana, "JAPANIN RUUSUKUORIAINEN"
Koko: 16 - 20 mm
Levinneisyys: Japani
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: päiväaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:1)
Kosteus: 60-70%
Generatioaika: 6–8 kuukautta
Terraario esim. 20 x 20 x 20 cm
   
SARVIKUONOKKAAT
   
Chalcosoma atlas, "MESSINKISARVIKUONOKAS"
Koko: 50 - 100 mm
Levinneisyys: Sumatra
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: Beetlefix 1
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 15–18 kuukautta
Terraario esim. 50 x 50 x 50 cm
   
Chalcosoma caucasus, "ATLASKUORIAINEN"
Koko: 50 - 135 mm
Levinneisyys: Malesia
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: banaani, Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, hedelmät
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 13–22 kuukautta
Terraario esim. 50 x 50 x 50 cm
   
Cyphonistes vallatus septentrionalis , "ETIOPIAN SARVIKUONOKAS"
Koko: 25 - 30 mm
Levinneisyys: Etiopia
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2 (1:2)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 10-12 kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Dynastes hercules hercules, HERKULESKUORIAINEN
Koko: 45-170 mm
Levinneisyys: Keski- ja etelä-Amerikka
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Banaani, Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2
Kosteus: 60-80%
Terraario esim. 60 x 60 x 60 cm
   
Dynastes hercules lichy, LICHYN SARVIKUONOKAS
Koko: 45-170 mm
Levinneisyys: Keski- ja etelä-Amerikka
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Banaani, Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2
Terraario esim. 60 x 60 x 60 cm
   
Golofa claviger, ETELÄ-AFRIKAN SARVIKUONOKAS
Koko: 40-60 mm
Levinneisyys: Etelä-Afrikka
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: humus, Beetlefix 1 & 2 (1:2)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 10–15 kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Golofa pizarro, PISARRISARVIKUONOKAS
Koko: 35-55 mm
Levinneisyys: Meksiko
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2 (1:2)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 10–15 kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Golofa porteri, KOLUMBIAN SARVIKUONOKAS
Koko: 40-65 mm
Levinneisyys: Kolumbia, Venezuela
Lämpötila: 18-22 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2 (1:2)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 18–20 kuukautta
Terraario esim. 40 x 40 x 40 cm
   
Megasoma actaeon, "VENEZUELAN SARVIKUONOKAS"
Koko: 90-135 mm
Levinneisyys: Venezuela, Brasilia
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2 (1:3)
Kosteus: 60-70%
Generatioaika: 16–24 kuukautta
Terraario esim. 70 x 70 x 70 cm
   
Megasoma anubis, "BRASILIAN SARVIKUONOKAS"
Koko: 60-80 mm
Levinneisyys: Brasilia
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2 (1:3)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 16–24 kuukautta
Terraario esim. 40 x 40 x 40 cm
   
Megasoma gyas porioni, "NAGAIN SARVIKUONOKAS"
Koko: 60-125 mm
Levinneisyys: Meksiko
Lämpötila: 18-22 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2 (2:1)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 24–36 kuukautta
Terraario esim. 60 x 60 x 60 cm
   
Rhyssonotus nebulosus, "AUSTRALIAN SARVIKUONOKAS"
Koko: 20-30 mm
Levinneisyys: Australia
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2 (1:2)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 10–12 kuukautta
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Trichogomphus simson, "SIMSONIN SARVIKUONOKAS"
Koko: 40-60 mm
Levinneisyys: Malesia, Indonesia
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: humus, hedelmät
Kosteus: 60-80%
Terraario esim. 30 x 30 x 30 cm
   
Trypoxylus (Allomyrina) dichotoma, "AASIAN SARVIKUONOKAS"
Koko: 60-80 mm
Levinneisyys: Kiina, Japani, Thaimaa, Pohjois-Korea
Lämpötila: 20-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2 (1:2)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 10–14 kuukautta
Terraario esim. 40 x 40 x 40 cm
   
Xylotrupes gideon, "KAAKKOIS-AASIAN SARVIKUONOKAS"
Koko: 40-65 mm
Levinneisyys: Kaakkois-Aasia
Lämpötila: 18-25 ° C
Aktiivisuus: yöaktiivinen
Ruokinta täysikasvuisille: Beetle Jelly, hedelmät.
Ruokinta toukille: Beetlefix 1 & 2 (1:2)
Kosteus: 60-80%
Generatioaika: 9–10 kuukautta
Terraario esim. 40 x 40 x 40 cm