Ravut

Erakkorapuja (Anomyra) tavataan maapallon kaikilta lämpimiltä alueilta. Suuri osa erakkoravuista elää meressä viettäen koko elämänsä täysin akvaattisena, mutta osa lajeista elää myös maalla. Maalla elävien naaraiden on päästävä mereen voidakseen lisääntyä.
Erakkorapu on aktiivisimmillaan öisin, mutta liikuskelee jonkin verran myös päivällä.
Erakkoravut ovat sekasyöjiä, joille kelpaa niin liha, kala kuin kasviksetkin. Luonnossa moni laji syö mielellään kuolleita, mätäneviäkin raatoja. Erakkoravuille on olemassa valmisruokia, joita terraario-oloissa voidaan käyttää muun ravinnon lisänä.
Erakkoravut ovat lajista riippuen 1-6 cm pituisia. 
Erakkorapu ei kasvata omaa kuorta suojakseen, vaan se valloittaa käyttöönsä sopivan kokoisen löytämänsä irtokuoren, kuten kotilon kuoren tai periaatteessa minkä vain, sopivan kokoisen "kapselin". Kasvaessaan erakko tarvitsee aina isomman lainakuoren, joten eläimen saatavilla tulee olla erikokoisia, tyhjiä vaihtokuoria jatkuvasti.

Tässä esitellyt coenobita-suvun erakot ovat kotoisin lähinnä Intian-ja Tyynen valtameren rannikoilta. Ne pystyvät olemaan suhteellisen pitkiä aikoja kuivalla maalla, sillä lajit pystyvät säilömään vettä kuorensa sisään pysytellen näin kosteana. Täysin maalla eläviä ne eivät kuitenkaan ole, vaan eläimillä tulee olla mahdollisuus siirtyä veteen niin halutessaan.
   Vesialueita erakoille tarjotaan kaksi: makean veden ja suolaisen veden alueet. Vesialueeksi käy laakea astia, jossa eläimet mahtuvat kylpemään. Tärkeintä on, että eläimillä on vaivaton kulku edes takaisin veteen ja pois, ja että vesi on puhdasta. Veteen lisätään akvaarioissa käytettävää vedenparannusainetta. Suolavettä saat sekoittamalla veteen hitusen merisuolaa. Suolavesi on suositeltava tarjota kaikille lajeille, mutta erityisen tärkeää se on lajeille, jotka ovat kotoisin rannikkoalueilta. Alla olevista lajeista suolaa ehdottomasti kaipaava, rannikolla asuva laji on Coenobita perlatus. Sisämaassa asustavat lajit pärjäävät periaatteessa ilmankin suolan lisäystä. Alla olevista lajeista tällaisia ovat: Coenobita brevimanus ja C. clypeatus.  Alla olevista Coenobita pseudorugosus, C. rugosus ja C purpureus elävät rannan ja mantereen välimaastossa, joten niillekin suolavettä on hyvä tarjota.

Pohjamateriaaliksi terraarioon laitetaan reilu kerros hiekkaa, simpukankuorirouhetta, turvetta tai näiden sekoitusta. Nahkaa vaihatessaan erakko kaivautuu maan alle, joten ilman pohjamateriaalia sen käy kehnosti. 
Terraarioon laitetaan riittävästi piilopaikkoja, jotta kukin erakko pääsee halutessaan piiloon.
Terraarion oikea kosteus ja lämpötila riippuu lajin luontaisen esiintymisalueen ilmastosta.

Oikealla hoidolla erakkorapu on kestävä, mielenkiintoinen ja jopa 20-30 vuotta elävä lemmikki, joka nimestään huolimatta viihtyy lajikumppaneiden seurassa paremmin kuin yksin.

Geosesarma spp. Tässä mainitut Geosesarma -suvun pienet taskuravut ovat kotoisin eri saariryhmistä Kaakkois-Aasiasta. Yleisintä lemmikkilajeistamme,  G. notophorum-lajia tavataan Pulau Liggan saarella.  Ohjetta voidaan karkeasti soveltaa myös muihin suvun lajeihin, joista mainittakoon esim. Geosesarma sp. ”Red devil” ja G. sp. ”Vampire”.  Lajeja on paljon ja niitä tulee markkinoille uusia aika ajoin,  vaikkakin ne ovat Suomessa harvinaisia.

Nämä ravut elävät maalla mangrovesoilla ja muilla kosteikkoalueilla eivätkä luonnossa  joudu  hakeutumaan veteen edes lisääntyessään.    
Mangrovetaskuravut ovat pienikokoisia,  ruumiiltaan  melko litteitä  taskurapuja,  joiden  väritykset  vaihtelevat lajeittain sinimustasta  ja  violetista  kirkkaan punaisen kirjavaan.  G.  notophorum  on  jalkojensa kärkivälistä   n.   4-5 cm   pitkä, ”vampire”-ravut suurempia.    G.  notophorum  on    yleisväri-tykseltään harmaan-, jopa violettiin vivahtavan ruskea ja sillä on oranssit  sakset.  Päästä  selvästi ulkonevat  silmät  ovat  vihertävät. Ravulla on 8 kävelyraajaa sekä sakset.  Odotettavissa oleva elinikä on n. 2-4 vuotta.  

Varovaiset,  vilkasliikkeiset mangroveravut   ovat   taitavia kiipeilijöitä  ja  kaivautujia.  Ne menestyvät  yksin  tai  ryhmässä, mutta  erityisesti  koiraat  voivat taistella  elintilasta  keskenään kohtalokkain seurauksin.

TERRAARIO

Yhden   pienen   lajin   yksilön terraarion kooksi voisi suositella pohjapinta-alaltaan  alkaen  30  x 30 cm kokoista terraariota, parille  tai  triolle  50  x  30 cm.  Mitä enemmän rapuja, sen enemmän tilaa.    Varmista terraarion riittävä  koko  jo  ostotilanteessa  Faunattaren henkilökunnalta.    

Terraarion  pohjalle  laitetaan kerros  lannoittamatonta  turvetta,  kookoskuitua,  kaarnahaketta,  kuivattuja  puiden  lehtiä, hiekkaa  tai  näiden  yhdistelmiä. Pohjan  tulee  pysyä  kosteana  ja eläinten  on  voitava  kaivautua siihen  niin  halutessaan. Pohjalle asetellaan kiipeilyä ja piilottelua varten  oksia,  kantoja,  kiviä, korkinpaloja tai muita sisusteita. Materiaaleja   valittaessa   on varmistuttava  niiden  myrkyttömyydestä  ja  turvallisuudesta  ja kaikki   sisusteet   on   pestävä huolellisesti  kuumalla  vedellä ennen käyttöä.

Painavat esineet kuten kivet ja kannot kaivetaan pohjaan  asti  niin,  ettei  niiden alle   voi   kaivautua   jumiin. Terraarioon  on  hyvä  istuttaa myrkyttömiä eläviä kasveja joko suoraan  pohjamateriaaliin  tai omiin pieniin ruukkuihinsa. Myös elävien  tai  kuivattujen  sammalien  (esim.  jaavansammal)  käyttö on suositeltavaa kaivautumismahdollisuuksien  ja  kosteuden ylläpitämisen  edistämiseksi.  Mikäli  sisusteita  ja  kasveja  siirretään  kala-akvaariosta  on  varottava kalatauteja ja niihin käytettäviä lääkkeitä, jotka molemmat voivat  olla  kohtalokkaita  ravuille.     

Sisustukseen   kuuluu  myös vesiastia,  johon  ravut  mahtuvat halutessaan  upottautumaan  ja josta  on  helppo  kiivetä  pois  ja takaisin. Vesi vaihdetaan ja astia pestään  säännöllisesti  mahdollisimman puhtaan veden takaamiseksi.  Veden  on  oltava  seisotettua  tai  kertaalleen  keitettyä ja  jäähdytettyä,  sillä  vesijohtoveden  kloori  syövyttää  rapujen kiduksia  ja  aiheuttaa  myrkytyksiä. Varsinkin voimakkaasti kuparipitoisen  veden  käsitteleminen vedenparannusaineella  on  välttämätöntä,   sillä   kupari   on ravuille myrkyllistä.       Terraarion lämpötila pidetään huoneenlämpöisenä  tai  hieman korkeampana,   n.   22-28-asteisena. Erillistä lämmityslaitteistoa tai  UV-  tms.  erikoislamppuja  ei välttämättä tarvita, mutta esim. akvaarioon  soveltuvat  päivänvalolamput ovat hyväksi kasveille  ja  korostavat  rapujen  värejä.

Sopiva  ilmankosteus  on  yli  75%, kuivuus vahingoittaa rapujen kiduksia.  Ilmanvaihdosta  on  silti huolehdittava,  ettei  pohja  homehdu.

RUOKINTA 

Näiden rapujen ruokavalio koostuu pääosin selkärangattomista, kuten surviaisentoukista, pienistä  sirkoista,  jauho-  ja  buffalo-madoista  ja  pätkityistä,  pestyistä  kastemadoista.  Tarjota  voidaan  myös  kotiloita,  pakastegammarusta ja artemiaa. Ravuille  maistuu  myös  lahoava  lehtiaines.  Lisäksi  voidaan  tarjota kypsennettyä   kalaa,   teollisia kalan-  ja  ravunruokia  kostutettuina  sekä  erilaisia  kasviksia pilkottuina,   raastettuina   tai keitettyinä.  Hyviä  vaihtoehtoja ovat  porkkanaraaste, banaani ja muut  hedelmät  sekä  salaatit.  Kasviksissa  vältetään  happamia hedelmiä  kuten  sitrushedelmiä ja  varotaan  torjunta-ainejäämiä. Ruokaan  voi  ja  kannattaa  lisätä usein  kalsiumpitoista  vitamiinijauhetta. Lisäksi tarjolla voi pitää esim.   seepiansuomun   palaa kalkinsaannin tueksi.
Mangroveravut eivät kestä suolaa. 
Elävän  ruoan  ravut  metsästävät  itse,  mutta  tilannetta  on tarkkailtava,  etteivät  syömättä jääneet    ruokaeläimet    jää juoksentelemaan   terraarioon. Muu  ruoka  tarjoillaan  helposti puhdistettavalta   alustalta   tai tarjoillaan   eläimille   ruokinta-pinseteillä suoraan ”käteen”.

PERUSHOITO

Taskurapujen  hoitoon  kuuluu ruokinnan lisäksi veden puhtaudesta huolehtiminen, kosteuden ylläpitäminen   sumuttelemalla sekä ruoantähteiden huolellinen kerääminen  terraarion  pohjalta homehtumisen estämiseksi.    Pohjamateriaali  vaihdetaan  aika ajoin  puhtaaseen  samasta  syystä. Lämpötilaa ja ilmankosteutta seurataan asianmukaisilla mittareilla  ja  muutoksiin  reagoidaan välittömästi.     

Käsittelyä  ei  suositella,  sillä ravut  ovat  pieniä,  vikkeliä  ja hauraita.  Jos  rapu  on siirrettävä,  sen  voi  tehdä  kupin tai  rasian  avulla.  Jos  rapuun  on ehdottoman  pakko  tarttua,  se tehdään  kuoren  molemmista kyljistä kahdella sormella hellästi nostaen niin, että jalat eivät jää väliin eikä vatsapuolta paineta.

KUORENVAIHTO

Ravut  luovat  kuorensa  kasvaessaan.  Tämä  tapahtuu  niin,  että selkäkilpi  halkeaa,  rapu  ujuttautuu  ulos  kuoresta  ja  alla oleva uusi kuori alkaa kovettua. Juuri  ennen  kuorenvaihtoa  ja heti  sen  jälkeen  rapu  ei  syö. Tapahtumaan  vaaditaan  paljon kalsiumia, jota tulee olla rapujen ravinnossa jatkuvasti.       Kuorenvaihdon   aikana   on hyvä tarkkailla, etteivät lajitoverit vaurioita vielä pehmeäkuorista   yksilöä.   Mikäli   rapu   on menettänyt  raajoja  tapaturmaisesti   tai   reviirikiistoissa,   ne kasvavat  takaisin  kuorenvaihtojen myötä.

LISÄÄNTYMINEN    

Mangrovetaskurapujen  sukupuolet  erottaa  päällisin  puolin parhaiten  koiraan  suuremmista saksista. Koiraan sakset ovat  myös  erikokoiset  keskenään, mutta  tätä  eroa  ei  aina  erota paljain  silmin.  Varmin  keino  on katsoa alapuolelta ravun kuoren vatsaläpän  leveyttä.  Naaraan läppä  on  pyöreähkö  ja  lähes koko    alakuoren    takaosan levyinen  koko  matkalta,  kun taas  koiraan  läppä  kapenee päätä   kohti   huomattavasti muodostaen kolmion.

Täysikasvuiset ravut saattavat lisääntyä  myös  kotiterraariossa. Parittelussa   koiras   hakeutuu naaraan  alapuolelle  niin,  että molempien   vatsataskut   ovat vastakkain.  Koiras  siirtää  tällöin siittiöt    naaraan    taskuun rytmikkäästi  heiluen.  Tapahtuma  saattaa  alkuun  muistuttaa tappelua. 

Naaras  kantaa  hedelmöityneitä munia piiloon kaivautuneena  syömättä,  kunnes  munista  kuoriutuu  pieniä,  valmiita rapuja.     
Poikaset  pysyttelevät  emon kanssa muutaman päivän ennen itsenäistymistään, minkä jälkeen niille  tarjotaan  mahdollisimman pientä ruokaa kuten likoeläimiä.

Tunnetaan myös nimillä leväkatkarapu, Yamatonuma‐ebi, levärapu,  leväkatka, amanorapu, japanilainen suokatka ja amanokatka.
Luonnollinen levinneisyysalue näillä hauskoilla veden asukeilla on Japani, Yamato‐joki, Chiban ja Shimanen etelä‐osat, Korea ja Taiwan.
Naaraan pituus on noin 5 cm, uroksen noin 3,5 cm. Eläimellä on läpikuultava, himmeänharmahtava ruumis jossa pieniä (0,3mm) punaruskeita pilkkuja. Pilkutus saattaa saada ruumiin näyttämään kauttaaltaan punertavalta. Silmät ovat mustat. Selässä on päästä pyrstöön ulottuva valkoinen juova. Pyrstössä on kaksi tai useampi mustaa täplää. Uroksen pilkut ovat pyöreämpiä ja epäsäännöllisemmin jakautuneita kuin naaraalla. Naaraan mustat pilkut ovat vaakasuorassa linjassa ja naaraiden takaruumis on suhteessa suurempi kuin uroksella.

Leväkatkarapu elää kahdesta kolmeen vuotta.

KÄYTTÄYTYMINEN

Leväkatkaravut ovat jatkuvasti liikkeessä etsien tai syöden levää ja ruoantähteitä. Lepopaikoiksi käyvät kasvien lehdet tai juurakoiden ja kivien kolot.
Ravut ovat hyvin rauhallisia ja kilttejä kaloja kohtaan, mutta eivät juurikaan pysty puolustautumaan suurten kalojen hyökkäyksiä vastaan. Lähes kaikki kirjoahvenet syövät leväkatkarapuja, tiettävästi ainoastaan perhoskirjoahven jättää leväkatkaravut rauhaan.Leväkatkaravut on siis syytä pitää pienten ja suhteellisen rauhallisten kalojen kanssa.

Leväkatkaravut ovat aktiivisia sekä pimeän aikaan että valoisassa. Niitä olisi syytä pitää useita yksilöitä samassa akvaariossa, jolloin ne liikkuvat huomattavasti rohkeammin kuin yksinään.

RUOKINTA

Leväkatkaravut syövät erittäin tehokkaasti monenlaisia akvaariossa esiintyviä leviä ja mikäli levää on saatavilla, ei ravuille suositella lisäruokintaa. Jos levää ei ole, ravut syövät kaloilta jääneitä ruoantähteitä. Niin hiutaleruoat kuin pohjatabletit kelpaavat mainiosti. Joskus ravut haalivat suuhunsa suuren palasen ruokaa, jonka ne kuljettavat turvaan korkealle kasvien lehdelle ja naposteleva siellä herkkupalaa kaikessa rauhassa.
Leväkatkaravut saattavat tuhota myös kasveja, tosin vain muutamaa er ilajia. Ruokalistalla ovat jaavansaniainen(Microsorum sp.) sekä kellustähtisammal (Ricciafluitans). Muita kasveja ne eivät juurikaan syö. Ravuille voi tarjota myös kevyesti kiehautettua tuorekurkkua, pinaattia tai kesäkurpitsaa.

VESIOLOSUHTEET

Leväkatkarapujen luonnollisia elinolosuhteita ei tunneta kovin hyvin. Luonnossa ne elävät joissa ja suoalueilla, mutta akvaarioissa niitä on pidetty erittäin monenlaisissa lämpötiloissa ja vesioloissa. Useissa lähteissä maksimilämpötilaksi leväkatkaravuille mainitaan +28 astetta.

Ravut luovat kuorensa aina kasvaessaan. Mikäli akvaariovedessä esiintyy raskasmetalleja, aiheutuu tästä ravuille kuorenluontiongelmia. Vedenparannusaineiden käyttö on siis ensiarvoisen tärkeää rapualtaassa! Ravut saattavat olla myös herkkiä monille akvaariokaloille käytettäville lääkkeille. Ennen lääkkeiden käyttöä kannattaa varmistua niiden sopivuudesta ravuille.

LISÄÄNTYMINEN

Naaraan kutemisen saattaa laukaista murtovesi ja 25‐ 26,5 asteen lämpötila. Luonnossa rapujen pariutumisaika on kevään loppu‐ ja kesän alkuaika. Naaras säilyttää munimansa munat pyrstönsä alla kaksi tai kolme päivää, jonka aikana uros/urokset hedelmöittävät ne.
Rapujen parittelu saattaa tapahtua myös seura‐akvaariossa. Useat urokset kerääntyvät naaraan tai naaraiden ympärille ja hedelmöittävät ne.

Munista kuoriutuvat toukat eivät muistuta alkuunkaan aikuisia rapuja, vaan vaativat metamorfoosin (muodonmuutoksen) tullakseen aikuisiksi. Toukat ovat luotuja uimaan,ne eivät kykene tarrautumaan pinnoille. Luonnonolosuhteissa ne ajelehtivat jokea alavirtaan kohti suolaisempaa vettä. Suola‐vedessä ne kokevat muodonmuutoksen ja pieninä rapuina lähtevät takaisin kohti makeaa vettä kasvaakseen aikuisiksi ja lisääntyäkseen. Jos leväkatkarapu onnistuu muninnassa akvaariossa ja poikaset kuoriutuvat kalojen joukkoon, on erittäin todennäköistä, että kalat  tai muut ravut syövä toukat. Jos näin ei käy, ne menehtyvät suolaveden puutteessa yleensä alle viikossa.
Jos naaraalla havaitaan munia pyrstön alla ja on syytä olettaa että sieltä kuoriutuu poikasia, on tilannetta seurattava ja heti poikasten kuoriuduttua ne tulisi pyydystää tiheäverkkoisella haavilla toiseen akvaarioon. Kasvatusakvaarion vesi tulee ottaa varsinaisesta akvaariosta shokin välttämiseksi. Veden suolapitoisuutta nostetaan vähitellen kunnes se saavuttaa tason 17g/l. Tämä taso tulisi saavuttaa viidessä päivässä, joka vastaa toukkien matkaa kuoriutumispaikasta murtovetiseen joensuistoon. Jos suolapitoisuutta ei lisätä, toukat todennäköisesti menehtyvät.

Ravun toukat syövät mieluiten levää. Niille voi myös kasvattaa artemiantoukkia.
Kun ravut ovat kasvaneet 3‐4 mm:n kokoisiksi, aletaan suolapitoisuutta laskea, jotta toukkien muodonmuutoksesta tulee täydellinen. Suolapitoisuus lasketaan joko vedenvaihtojen avulla tai siirtämällä ravut aina miedompaan suolaveteen. Viiden päivän kuluttua tavoitetaan suolapitoisuus 5g/l. Tämän jälkeen pikkuravut voidaan siirtää samaan altaaseen aikuisten rapujen kanssa.

Alkuvaiheessa ravuille kannattaa antaa lisäruokaa, mutta yleensä kannibalismia ei tässä vaiheessa enää esiinny.

Rapuja voi ruokkia vihanneksilla, planktonilla (artemia) tai esimeriksi kalanpoikasille tarkoitetulla jauhemaisella hiutaleruoalla.

RAPUJEN KULJETUS

Rapujen kuljetuspussissa tulisi aina olla materiaalia, johon ravut voivat tarrautua. Ilman sitä niille saattaa tulla ns. ektoderminen shokki, johon ne menehtyvät. Ravut on syytä totutta uuteen akvaarioon yhtä huolellisesti kuin akvaariokalatkin.