Akvaarion perustaminen

Akvaarion perustaminen

Sijoittaminen
Akvaarion paikaksi paras on sellainen kohta huoneessa, jonne tulee mahdollisimman vähän luonnonvaloa. Akvaario kannattaa sijoittaa lähelle vesipistettä, tämä helpottaa huoltoa huomattavasti. Pienen akvaarion (n. 100 l) voi sijoittaa riittävän tukevalle kaapistollekin, mutta suuremmille on parasta olla oma jalusta. Joidenkin akvaarioiden alle tulee laittaa solumuovi, toiset akvaariovalmistajat taas kieltävät tämän, joten tarkista akvaariosi valmistajan ohjeistus. Tarkista vatupassilla että akvaario on joka suuntaan suorassa.

Perustaminen
Ensimmäisenä akvaarioon lisätään hiekka, josta ennen akvaarioon sijoittamista pestään hiekkapöly pois. Tämä onnistuu mukavasti tavallisessa ämpärissä, kun siihen kaataa hiekkaa kymmenisen senttiä kerrallaan. Pöyhi hiekkaa valuvan veden alla kunnes vesi on aivan kirkasta. Missään vaiheessa akvaarion, sen varusteiden tai sisusteiden pesemiseen ei saa käyttää pesuaineita.
Jos haluat kasveillesi parhaan mahdollisen kasvualustan, lisää pohjalle ravinneseos ennen hiekkaa. Huomioi, että ravinteen voi levittää vain hienojakoisen pohjamateriaalin alle, sillä karkean soran alta lannoite nousee soran pinnalle, aiheuttaen veden samentumisen eikä hyödytä kasveja. Saatavilla on myös kasvien kasvatukseen tarkoitettuja pohjamateriaaleja, kuten JBL Manado, joka on sopivan kevyt ja huokoisen rakenteensa ansiosta varastoi kasveille tärkeitä ravinteita itseensä.

Hiekan ja mahdollisten somisteiden jälkeen akvaarioon lasketaan vesi varovasti ison kiven tai vaikkapa väliaikaisesti akvaarioon sijoittamasi lautasen kautta, näin hiekka ei pöllyä ja akvaario on heti aivan kirkas. Jos hiekka on samentanut hiukan vettä, ei se haittaa, sillä suodatin kirkastaa sen muutamassa päivässä. Voit myös lorauttaa akvaarioon JBL Clearolia valmistajan ohjeen mukaan. Clearol sitoo samentavat hiukkaset yhteen, jolloin ne kulkeutuvat helpommin suodattimeen.

Täyttämisen yhteydessä akvaarion seinämiin kerääntyy runsaasti pieniä ilmakuplia, jotka haihtuvat viikon kuluessa.
Istuta kasvit pohjahiekkaan. Tästä tarkemmin kohdassa akvaariokasvit.

Seuraavaksi asennetaan suodatin ja lämmitin. Asenna suodatin siten, että se kierrättää veden pintaa tehokkaasti, muttei kuitenkaan lorise. Suodatinta voidaan kutsua akvaarion sydämeksi, sen tulee olla aina päällä, eikä sitä tule sammuttaa kuin huoltoimenpiteiden ajaksi. Jos olet kytkenyt akvaariosi valot ajastimeen, varmista, ettei suodatin ole kytkettynä ajastimella toimivaan pistorasiaan.
Asenna lämmitin laitteen ohjeen mukaan joko kokonaan veden alle tai siten että säätönuppi jää veden pinnan yläpuolelle. Parhaiten lämmitin toimii sellaisessa paikassa jossa vesi virtaa hyvin.
Akvaariosi on siis nyt perustettu ja voit siirtyä kypsyttämiseen ja kalojen tuomiseen.

© 2020 Faunatar