Harrastuksena Junior Handler

Junior Handler on nimensä mukaisesti nuorille koiraihmisille suunnattu laji.
Kilpailuja järjestetään nuorten iän mukaan kahdessä ikäryhmässä: 10-13 vuotiaat sekä 14-17 vuotiaat. Osallistua voi ensimmäisen kerran sinä vuonna, jolloin nuori täyttää 10 vuotta, ja viimeisen kerran sen vuoden ajan, kun esittäjä täyttää 17 vuotta.

Laji sopii kaikille niille nuorille, jotka viihtyvät koirien kanssa ja haluavat tavata muita samanhenkisiä, iloisia ihmisiä.

Idea on hyvin samankaltainen kuin rotukehäarvostelu. Kilpailussa arvostellaan koiran esittäjän, eli handlerin, ja koiran välinen yhteistyö ja handlerin kyky tuoda koirasta esiin sen rodunomaiset piirteet.
Handleri esittää kisassa oman koiransa, tai ystävältä lainatun koiran. Tyypillisesti kehässä tehdään tuomarin ohjeiden mukaisesti erilaisia kuvioita koiran kanssa. Tuomari myös pyytää esitttäjää seisottamaan koiraa paikallaan rodunomaisessa asennossa.

Lajia voi treenata yksin tai porukalla - tärkeintä on hyvä fiilis ja yhteistyö koiran kanssa.

Junior Handler kisoja järjestetään tyypillisesti koiranäyttelyiden yhteydessä.