Kissat Koirat Jyrsijät ja kanit Akvaario Terraario Linnut

Kotoilua lemmikkiperheessä

Kotoilua lemmikkiperheessä

Nyt vietetään paljon aikaa kotona oman perheen kanssa. Tämä on innostanut monia perheitä hankkimaan suunnittelemansa lemmikin juuri nyt, kun aikaa lemmikkiarjen harjoitteluun on normaalia enemmän. Niissä perheissä, joissa lemmikki jo on, pohditaan entistäkin syvällisemmin miten eläimen kanssa voisi aikaa viettää – ja kenties aloitetaan aivan uusi harrastus lemmikkimaailman innoittamana.

Lemmikkien hankinta nousussa

Suomen Kennelliiton mukaan koirien kysyntä on nyt kasvanut. Myös pikkulemmikeiden kotiuttamiseen ja hoitorutiineiden oppimiseen löytyy monella nyt normaalia enemmän aikaa, joten kanit, jyrsijät, terraarioeläimet, akvaariot ja muut Faunattaresta löytyvät eläinystävät ovat nyt suosiossa. Meille ihmisille uuden opiskelu on helpompaa kun siihen annetaan aikaa, mutta ennen kaikkea on eläimen etu, kun ensihetket uudessa kodissa voidaan tehdä kiireettä. Näin koko perhe voi rauhassa totutella elämään uuden perheenjäsenensä kanssa.

Eläin antaa sisältöä päivään

Pienikin eläinystävä antaa omistajalleen paljon. Eläimen hoito ja sen touhujen seuraaminen on mitä kiitollisinta ajanvietettä. Eläimen huomioiminen ja hellittely, erilaisten virikkeiden tarjoaminen ja vaikka täysin uuden harrastuksen aloittaminen rotta-agilityn, kanin estehyppytreenien tai muun mukavan muodossa tuo unohtumattomia hetkiä paitsi eläimelle, myös eläimen omistajalle. Aktivointilelut koirille, älypelit kaneille, syötävät tunnelit lattialla juoksenteleville marsuille – Faunattaresta löytyy ratkaisu lähes minkä tahansa eläinkaverin kanssa vietettyyn yhteiseen aikaan.

Kodin sisustamiseen kiinnitetään nyt huomiota

Terrascaping, eli terraarion maisemointi, on nyt kova sana. Oman sisustusterraarion luominen antaa mielekästä tekemistä ja silmäiloa koko perheelle. Kodin sisustaminen on normaalistikin monen sydäntä lähellä, ja kun aikaa kotona vietetään paljon, tulee sisustukseen kiinnitettyä huomiota vielä enemmän. Terraario tai akvaario osana sisustusta on voimaa antava, luonnon kauneudesta muistuttava elementti. Uusia terraarioita ja akvaarioita perustetaan innolla, ja jo olemassa olevia tuunataan omaa silmää miellyttäväksi. Vehreät kasvit, vesielementin aikaansaama hiljainen veden solina, sumukoneesta valjuva usva ja muut kiehtovat elementit rauhoittavat mieltä kaiken hämmennyksen keskellä.

Palveluita toivotaan – ja tarjotaan

Faunattaren kotiinkuljetus on nyt ollut suosiossa, myös myymälöissä tehtävää keräyspalvelua on kiitelty. Keräyspalvelussa etukäteen tilatut lemmikkituotteet odottavat asiakasta valmiina myymälässämme, joten asiointi nopeutuu huomattavasti.
Pieneläinten täysihoito, kynsienleikkaukset, turkinhoidot ja monet muut palvelut pyörivät ketjussa normaalisti. Faunatar-myymälät ovat auki ja palvelevat asiakkaitaan kaikenlaisissa lemmikkiasioissa kautta maan, olipa eläinperheen mielessä koiran perusruoan osto, tai kesykyyhkyn aktivointi.

Ülesse