Uudenvuoden vinkit herkille lemmikeille

Perinteisiin kuuluva Uudenvuoden ilotulitus on valtaosalle meistä ihmisistä upeaa katseltavaa. Komeasti räjähtävät, eri väreissä leiskuvat raketit ihastuttavat ja riemastuttavat, toivottaen alkavan vuoden tervetulleeksi.
Monille eläimille ilotulitus on sitä vastoin valtavan pelottava kokemus. Rakettien posahtelu, pamahtelu ja paukkuminen, rikin haju sekä kirkkaiden valojen välähtely ei kerro eläimille juhlasta, vaan saattaa aiheuttaa erittäin voimakasta pelkoa, joka selvästi häiritsee eläinten normaalia elämää.

Me ihmiset voimme auttaa eläimiä ennen kaikkea siten, ettemme paukauttele raketteja - tai jos paukauttelemme, niin mahdollisimman kaukana lemmikeistä, talleista, navetoista ym. ja vain lain suomien aikojen puitteissa. Näin eläinten omistajien on helpompi ajoittaa esimerkiksi koirien ulkoilut niille ajoille, jolloin ilotulitteiden käyttö on kiellettyä. Virallinen, sallittu aika ilotulitteiden käytölle on 31.12. klo 18:00 - 01.01. klo 2:00.

Kuinka pelko näkyy
Kukin eläin reagoi koviin ääniin yksilöllisesti. Koirissa pelko voi näkyä mm. ihmisen luokse hakeutumisessa tai vaihtoehtoisesti piiloutumisessa esimerkiksi sängyn alle. Koiran ruokahaluttomuus, vapina, kuolaaminen, läähätys, itkeminen ja rauhattomuus ovat kaikki selkeitä merkkejä pelosta. Pelkäävä kissa on ruokahaluton, se voi hakeutua piiloon, maukua ja olla selkeästi levottomampi kuin yleensä. Ylipäätään kaikenlainen normaalista poikkeava käytös minkä tahansa eläimen kohdalla saattaa olla merkki pelosta.

Karkaaminen
Joka vuosi Uudenvuoden juhlinnan rakettien äänet aiheuttavat useiden koirien ja kissojen karkaamisen. Normaalisti kuuliaisesti omistajansa vierellä kulkeva koira saattaa liian lähellä pamahtavan raketin takia muuttua täysin vauhkoksi ja syöksyä suin päin karkuun jopa omalta kotipihalta. Koirat tulisikin ehdottomasti pitää kytkettynä koko uudenvuoden aaton, jotta vahinkoa ei pääse sattumaan. Koirien ulkoilu kannattaa ajoittaa rauhallisimpiin aikoihin, kissat kannattaa pitää sisällä mieluusti koko päivän ajan. Pahimmillaan pauke on yleensä puoliltaöin, kun vuosi vaihtuu, mutta jo iltakuudesta eteenpäin rakettien poksauttelu on lain mukaan sallittua.
Mikäli vahinko tapahtuu: "Karkurit"-sivustolla (LINKKI) ilmoitellaan paljon karanneista lemmikeistä - sivuilla on myös vinkkejä ja yhteystietoja karkureiden kiinnisaamiseksi.

Hajujälki talteen
Karkureiden kiinnisaamiseksi käytetään myös etsijäkoiria. Etsijäkoiraliiton nettisivuilla (LINKKI) on lisäinfoa siitä, miten edetä, jos tähän tulee tarvetta.
Etsijäkoiraliitto muistuttaa, että karkureiden kiinnisaamiseksi auttaa suuresti, jos lemmikistä on tallessa yksilöllinen hajujälki. Hajujälki on helppo ottaa: puhtaaseen minigrippussiin tai lasipurkkiin otetaan eläimestä pieni määrä karvaa, tämän jälkeen pussi/purkki suljetaan tiiviisti. Karvattomista roduista hajujäljen saa pyyhkimällä ihoa vanulapulla, joka talletetaan pussii/purkkiin.
Hajujäljen saa myös esim. koiran kaulapannasta, mutta saattaahan käydä niinkin, että koira karkaa panta kaulassaan. Etukäteen talteen otettu karvatuppo saattaa siis olla kultaakin kalliimpi. Hajujälki on hyvä vaihtaa "tuoreeseen" esim. puolen vuoden välein.

Kuinka pelokasta eläintä voi auttaa
Pelkäävää lemmikkiä ei ole hyvä jättää yksin kotiin ainakaan voimakkaimpien paukutusten ajaksi. Lemmikki aistii omistajansa käytöksestä paljon, joten ihmisten tulisi käyttäytyä normaalisti ja rauhallisesti, liiallinen hyssyttely ja lohduttelu saattaa vain pahentaa pelkoa. Mikäli eläin on yksin, kannattaa kotona sulkea verhot, jotta ulkona välkkyvät tulitteet eivät näy. Myös ikkunoiden ja ulko-ovien on syytä olla visusti kiinni. Radion tai TV:n päälle jättäminen vaimentaa ulkoa kuuluvaa pauketta ja voi auttaa myös kiinnittämään huomiota muualle kuin pelottaviin ääniin. Myös lelujen ja tuttujen herkkupalojen tarjoaminen antaa muuta puuhaa kuin paukkeen kuuntelu.

Tuotteita pelon hallintaan
Apteekeista ja lemmikkieläinliikkeistä löytyy reseptivapaita feromonivalmisteita ja luontaisesti rauhoittavia aineita sisältäviä ravintolisiä. Näiden käyttö aloitetaan jo hyvissä ajoin, tuotteesta riippuen muutama viikko, tai muutama päivä ennen varsinaista h-hetkeä. Näitä tuotteita löydät myymälöistämme ja verkkokaupastamme.

Kotikonstina half-wrap

Half-wrap nimellä kulkevan, lemmikin ympärille kiedottavan "sidoksen" voi tehdä huivilla tai muulla sopivan pituisella kangaspalalla.
Lemmikin ympärillä sopivan napakasti kulkeva huivisidos rauhoittaa samaan tapaan kuin koirien painepaita. Huivisidoksen käyttö on hyvä opetella jo ennen h-hetkeä, sillä jos lemmikki on jo peloissaan kun sille ensimmäistä kertaa puetaan huivisidos päälle, se saattaa yhdistää pelottavan asian huiviin. Huivia pidetään lemmikin ympärillä aluksi löyhästi ja vain lyhyitä aikoja. Huivin kireyttä ja pitoaikaa nostetaan sitä mukaa, kuin lemmikki tottuu huivin käyttöön. Huivi ei koskaan saa olla niin tiukalla, ettei lemmikki pysty normaalisti liikkumaan ja toimimaan muutenkin - sopivan hellä napakkuus, hieman kuin sylissä pitäminen, riittää.
Ohje:
1. Aseta huivi lemmikin rintakehälle ja nosta huivinpäät ristiin lemmikin selän päälle
2. Tuo huivin päät alaspäin kylkiä pitkin
3. Laita päät ristiin vatsan alla ja nosta ne takaisin ylös kylkiä pitkin
4. Solmi huivinpäät selän päälle

Pelon hallintaan harjoittelu
Lemmikin herkkyys pelkäämiseen saattaa kasvaa iän myötä - jo imurinkin ääniin reagointi saattaa voimistua lemmikin vanhetessa. Monesti pelon hallintaan auttaa harjoittelu - erityisesti koiraa voi opettaa pois ääniarkuudesta, tässä onnistuminen on toki aina koirakohtaista. Pelosta poisherkistäminen on prosessi, jossa koira pikkuhiljaa opetetaan pelon sijasta keskittymään miellyttävään olotilaan: rentoutumiseen, leikkimiseen tvs. Tämän oppiminen vaatii omistajalta sitoutumista, mutta usein tehty työ on vaivan arvoinen. Vinkkejä koiran koulutukseen saat Faunattaren henkilökunnalta, kokeneilta koiraihmisiltä ja koirakouluista.