Kauluslisko

Faunatar-myymälöissä kautta maan on tarjolla terveitä ja kauniita terraarioeläimiä, joihin voit tulla tutustumaan paikan päälle. Lajien saatavuudet eri myymälöiden välillä vaihtelee, sillä terraarioeläinten laajan kirjon vuoksi kaikki sivuillamme esiteltyjä lajeja ei ole mahdollista myymälöiden rajoitetuissa tiloissa pitää tarjolla. Mikäli kaipaamaasi terraarioeläinlajia ei ole juuri nyt lähimmässä myymälässämme tarjolla kysäise henkilökunnaltamme, olisiko sellaisen tilaaminen mahdollista - usein on.
Koulutettu henkilökuntamme kertoo lisää eri lajien hoidosta ja esittelee näiden tarvitsemia tuotteita mielellään.
Terraariotuotteita löydät myös verkkokaupastamme.

KAULUSLISKO
Chlamydosaurus kingii
Englanniksi Frilled neck lizard, frilled dragon

Kauluslisko on agamien heimoon kuuluva suurikokoinen lisko, jota tavataan Australiassa ja Uudessa Guineassa. Kauluslisko on sukunsa ainoa laji, vaikkakin jotkin tutkijat ovat sitä mieltä, että lajeja on ainakin kaksi; kaulusliskojen koko ja väritys vaihtelee näet suuresti esintyymisalueen mukaan.
Kaulusliskojen tunnetuin piirre on erityinen puolustautumisele; kauluslisko avaa suunsa ammolleen levittäen kaulaansa vasten levänneet ihopoimut näyttäväksi kaulukseksi.
Kaulusliskoja    tavataan    luonnossa Pohjois-Australiassa   ja   eteläisessä Uudessa  Guineassa. Lokaliteettien välillä  on  eroja; australialaiset kaulusliskokoiraat    kasvavat    jopa    90 sentin  mittaisiksi,kun  taas uusiguinealaiset  jäävät  noin  60  senttisiksi. Molempien    lajien    naaraat    jäävät pienemmiksi. Myös  värityksessä  on eroja, australialaiset     kaulusliskot ovat    punaisempia    ja    usein    kirkkaamman  värisiä,  siinä  missä  Uuden Guinean liskot ovat  pääväritykseltään harmaanruskeita.

Kaulusliskot  elävät oikealla  hoidolla 10-15 vuotta, jopa 20 vuotta.

TERRAARION VALINTA

Kaulusliskot  ovat  arboreaalisia, eli ne   viettävät   pääosan   elämästään puiden  oksilla. Terraarion  korkeus on tästä syystä terraarion leveyttä  tärkeämpää.  Kyseessä   on kuitenkin kohtuullisen suureksi   kasvava lisko,  joten terraarion pohjapinta-ala  ei voi olla kovin  pieni.  Jonkinlaiset  minimitat yhdelle kaulusliskolle ovat 100 x 50 x 150 cm,  mutta mitä suurempi  sen parempi. Mikäli majoitat useamman kaulusliskon samaan  terraarioon,  kasvaa tilantarve  huomattavasti.

Kaulusliskot on viisainta  majoittaa  kukin omaan  terraarioonsa,  sillä  reviirikiistat   ovat   mahdollisia.   Varauksella niitä  voidaan pitää  myös  ns.  haaremissa,  jossa  on  yksi  koiras  ja  useampia   naaraita tai   useampia   naaraita yhdessä. Pareittain   pidettynä   uros usein ahdistelee   naarasta   jatkuvilla paritteluyrityksillään,  mikä    rasittaa molempia liskoja - ääritilanteessa naaras voi  menehtyä  jatkuvaan kosintaan ja munintaan. Myös naaraat voivat nahistella keskenään. Jos asutat useita kaulusliskoja samaan,  pidä vain  suunnilleen  samankokoisia  yksilöitä  samassa  terraariossa  ja  tarkkaile,  että  jokainen niistä saa  ruokaa, eivätkä ne tappele. Älä sijoita  samaan  terraarioon  kahta  koirasta,  sillä  ne  todennäköisesti  ottavat verisesti   yhteen.   Koska   suljetussa tilassa heikompi koiras ei pääse poistumaan  vahvemman  reviiriltä,  voivat tappelut  jatkua  niin  kauan  että  heikompi yksilö kuolee.

Huolehdi,   että   terraario   on   eh-ottoman  pakovarma  ja  että  siinä on   riittävä   ilmanvaihto. Varmista terraarion riittävä koko jo ostotilanteessa  Faunattaren  henkilökunnalta.

TERRAARION SISUSTUS

Kaulusliskot elävät  luonnossa pääasiassa trooppisissa savannimetsissä viettäen  aikansa  piilotellen  puissa suojaväritykseensä luottaen; maahan  ne  tulevat pääasiassa  vain ruoan  hakuun,  tai  kiistelemään reviiristä.
Terraarion   sisustuksessa   kannattaa    pyrkiä    jäljittelemään eläimen luonnollista  elinympäristöä, sillä  yksi  terraarioharrastuksen parhaista  puolista  on  kaunis,  luonnonmukaisesti  sisustettu terraario, joka tuo palan luontoa kotiisi. Pienellä vaivannäöllä kaulusliskolle on helppo  rakentaa upea terraario, joka on liskoille mukava  koti ja liskon omistajalle silmää  hivelevä  sisustuselementti.

Pohjamateriaalina voit käyttää esim. lannoittamatonta turvetta, kookosturvetta, kaarnahaketta    tai näiden  sekoitusta. On  tärkeää, että pohjamateriaali kestää kosteutta homehtumatta. Kauniin  ja  luonnollisen  näköisen  pohjan  saat, kun  lisäät esimerkiksi turvekerroksen    päälle kaarnahaketta, kuivia lehtiä jne.

Sisustukseen  tarvitaan  lukuisia  kiipeilymahdollisuuksia, sillä    kaulusliskot    ovat    erinomaisia kiipeilijöitä.   Erityisen mieluisaksi   ne kokevat oksat, joissa  on vielä  kaarna tallella, jolloin kaulusliskon  suojaväritys  pääsee  oikeuksiinsa.  Muista kiinnittää  oksat  huolellisesti  esim.  terraarion kattoon tai seiniin esimerkiksi akvaariosilikonilla tai ruuveilla, jottei lisko voi niitä oksalta toiselle loikkiessaan kaataa.
Panosta    erityisesti    terraarion    yläosien  sisustukseen  ja  huolehdi,  että siellä  on  liskollesi myös riittäväsi  näkösuojaa. Esim. muovi –ja silkkikasve-ja   on   helppo   kiinnittää   terraarion yläosiin ja ne tarjoavat liskollesi luonnollista näkösuojaa. Voit  myös  istuttaa  terraarioon  eläviä   kasveja,   näillä   saat   terraarioon helposti   näyttävyyttä,   luonnonmukaisen ilmeen, sekä kosteutta. Kasveja   valitessa   tulee   ottaa   huomioon, etteivät   kasvit   saa   olla   teräviä   tai piikikkäitä,  jottei  lisko  loukkaa  itseään  niihin.  Liian  hennot  ja  helposti murtuvat  kasvit  eivät  useinkaan  kestä kaulusliskon terraariossa, sillä lisko ei    kunnioita    terraarion    sisustusta millään   tapaa   ja   usein   kiipeileekin myös kasvien päällä, jolloin liian hentoiset kasvit  menevät  rikki. Varmista myös,  että  kasvit  ovat  myrkyttömiä, sillä  jotkin  yksilöt  saattavat  maistella kasveja.

Sisustaessasi  terraariota  rajana  on vain mielikuvituksesi. Voit esimerkiksi rakentaa  terraarioosi  itse  näyttävän taustan.    Lisätietoa  terraarion  sisustuksesta   saat  Faunattaren henkilökunnalta.

OLOSUHTEET

Terraarion   olosuhteet   tulisi   luoda mahdollisimman  pitkälle  lajin  luontaista    levinneisyysaluetta    vastaavaksi.   Luonnossa kaulusliskon on mahdollista   hakeutua   viileämpään tai  kuumempaan,  valoisaan  tai  varjoisaan,   kuivempaan   tai   kosteampaan. Tämän  tulisi  olla  mahdollista myös terraariossa. Kaulusliskot ovat päiväaktiivisia ja ne   tarvitsevat   ehdottomasti  UVB-valon. Ne  tarvitsevat UVB-valoa muodostaakseen D3-vitamiinia, joka on tärkeä eläimen kalsiumaineenvaihdunnan kannalta. Vitamiinilisä ei korvaa UV-valoa. Terraarioon  sijoitetaan vähintään    10%    UVB:ta    sisältävä    UVB-loisteputki    (esimerkiksi    ExoTerra UVB-putki),  joita  myydään  Faunatar-liikkeissä.    Loisteputkia    käytettäessä  kannattaa  käyttää  kahta putkea,  esim.  10%  UVB-putki  yhdessä  päivänvaloputken  kanssa. UVB-putki  vaihdetaan  uuteen  6-12 kk  välein    valmistajan    ohjeen    mukaan, sillä   UVB-teho    heikkenee käytön myötä. Voit  käyttää  myös  monimetallivalaisimia tai   elohopeapurkauslamppuja,  jotka  toimivat  sekä  UVB:n,  että lämmönlähteenä  ja  vastaavat  loisteputkia paremmin luonnollistaauringon  valoa. Kysäise näistä lisätietoa Faunatar-kauppiaaltasi. 
Valaistusta   pidetään  päällä  n.  12-14  tuntia  vuorokaudesta,  kesällä  pidempään  ja  talvella lyhemmän aikaa. Muiden  matelijoiden  tavoin  myös kaulusliskot tarvitsevat terraarioonsa lämmittelyalueen voidakseen säädellä   ruumiinlämpöään.   Terraarion  toinen  pääty  tehdään  lämmittelyalueeksi,  jossa  lämpö  saa  kohota 40-45  asteeseen. Koska kaulusliskot    ovat    päiväaktiivisia,    tulee lämmittelyalueen lämmön tulla luonnollisesti  ylhäältä  päin,  jotta  se vastaisi  luonnollista  lämmönlähdettä,  aurinkoa.  Lämmönlähteenä  käytetään  lämpölamppua,  joka  sijoitetaan niin, ettei ketterä lisko voi polttaa  itseään  siihen.    Muualla  terraariossa lämmön    tulee päivisin pysyä 25-30 asteen välillä. Yöksi  myös  lämmitys  sammutetaan ja  lämpö  saa  laskea  noin 22 asteeseen.  Valaistus  ja  lämmitys  on  helpointa pitää säännöllisinä ajastimen avulla.

Kauluslisko   tarvitsee jonkin verran    kosteutta    voidakseen    hyvin. Liian kuivassa niille tulee nahanluontiongelmia. Kuitenkaan  terraario  ei saa olla liian kostea, eikä esim. pohjamateriaali saa olla märkää. Sopiva suhteellinen   ilmankosteus   on 55-65%,  tämä  on  helposti  saavutettavissa   laittamalla   terraarioon   suuri vesiastia, josta  haihtuu  ilmaan  kosteutta  ja  sumuttamalla kerran-kaksi päivässä.    Sumuttelu    on    tärkeää myös   siksi   ettäsuurin   osa   näistä liskoista  ei  juo  kupista,  vaan pisaroista. Seuraa  ilmankosteutta  kosteusmittarilla.

RUOKINTA

Kaulusliskotovat lähes täysin hyönteissyöjiä. Luonnossa ne   syövät hyönteisten lisäksi pieniä  selkärankaisia, pääasiassa pieniä  liskoja. Terraariossa asustavan kaulusliskon ruokavalioon   kuuluvat sirkat,   jauhomadot,    jättijauhomadot,  torakat, perhoset, kulkusirkat  ja    toukat.  Laihoille,  muniville  naaraille  tai heikkokuntoisille   yksilöille   voidaan antaa  myös  hiiren  pinkkejä,  mutta ne  ovat   liian  tuhtia   ruokaa  jatkuvaan  ruokavalioon,  herkkuna  niitä voi toki antaa silloin tällöin. Nuori,  kasvava kauluslisko ruokitaan 1-2 kertaa päivässä. Tarjottavat hyönteiset  pölytetään kalkissa, mieluiten   sellaisessa, johon on lisätty D3-vitamiinia. Monivitamiinijauhetta   lisätään   kerran   tai kaksi   viikossa.
Kun   lisko   kasvaa, voidaan   ruokintaa   harventaa   kertaan   päivässä,   jopa   joka   toiseen päivään. Myös  aikuiselle  liskolle  annetaan kalkkia  suhteellisen  usein, joka  toisella   ruokintakerralla,   monivitamiinia  annetaan  kerran  viikossa. Kalkkijauhetta voi pitää jatkuvasti tarjolla erillisessä astiassa, tosin tämä voi olla sumuttelun vuoksi hankalaa.

Jotkin  yksilöt  saattavat  maistella lehteviä  kasveja,  mutta  näiden  tarjoaminen  ei  ole  välttämätöntä; iso osa  kaulusliskoista  ei koske  kasviksiin.

TALVEHTIMINEN

Luonnossa kaulusliskot talvehtivat lepäillen piilossa kuivan  kauden  yli ja heräilevät  taas  sadekauden  alkaessa. Kaulusliskot eivät   siis   vaivu horrokseen.
Terraario-olot  pysyvät usein  tasaisina,  joten  kaikki  liskot eivät    ala    luonnollisesti    talvehtimaan,  toiset   taas alkavat   syksyn tullen nukkua   enemmän,  eivätkä välttämättä siirry   enää   edes   lämmittelemään. Myös   ruokahalu laskee, jotkut liskot jopa   lopettavat syömisen kokonaan. Kaikki   liskot eivät kuitenkaan tätä tee.

Jos  kaulusliskolle  päätetään  talvikausi pitää, tulee varmistua, että se on terve. Heikkokuntoista,  sairasta tai laihaa yksilöä  ei  saa laittaa talvilevolle.
Kaulusliskojen    talvehtiminen    terraariossa  tarkoittaa  valon ja  lämmön  vähentämistä, sekä  sumutuksien ja  ruokinnan harventamista.  Seuraa talvehtivaa  liskoa  ja keskeytä  talvehtiminen  heti, jos lisko vaikuttaa huonovointiselta. Jos  kaikki  menee  hyvin,  kaulusliskon  talvikausi  saa  jatkua  noin  kaksi kuukautta. Kaulusliskoille   lämpötilan   laskemin    ja    ruokinnan  vähentäminen talvella lisää myös lisääntymisintoa.

LISÄÄNTYMINEN

Kaulusliskotovat  lisääntyneetihmi-sen hoivissamenestyksekkäästijoitakin vuosia.  Lisääntyäkseen  liskot  kaipaavat  talvilevon,  mutta  lisäännyttäminen    voi    onnistua    ilmankin. Kaulusliskot saavuttavat     sukukypsyyden  usein 2-3  vuoden iässä. Sukukypsyyden   saavuttaminen   on liskoilla  hyvin  yksilökohtaista ja riippuu mm. ravinnon määrästä.

Sukupuolet  voi useimmiten täysikasvuisista   yksilöistä   erottaa   suhteellisen  helposti,  nuorista  yksilöistä  se  on  todella  hankalaa.
Aikuinen koiras  on  selvästi  naarasta  isompi, kirkkaamman  värinen  ja  sen  kaulus on huomattavasti suurempi. Lisäksi koiraan viemärisuolen  eli  kloaakin takana   erottuvat koiraan hemipenispullistumat  selkeinä  kohoumina. Koiraat ovat  yleensä  rakenteeltaan naaraita raskasrakenteisempi ja niiden  pää  on  leveämpi ja  kulmikkaampi kuin   naarailla,   tosin   aina sukupuolta  eivoi luotettavasti  päätellä vain ulkonäöstä.

Noin  kuuden  viikon     kuluttua parittelusta naaras munii kaivamaansa kuoppaan kerralla noin 4-12,  jopa 20 munaa noin 5-8  viikon välein, kahdesta viiteen    kertaan yhden parittelun  jälkeen.   
Munitut munaton   hyvä   siirtää   erilliseen haudonta-astiaan, jonka pohjalla on kosteaa  vermikuliittia.  Munien  siirrossa  tulee  olla  varovainen,  niitä  ei saa  kääntää  vaan  ne  tulee  siirtää täsmälleen  siinä  asennossa  kuin  ne on  munittu.  Munat  haudataan  vermikuliittiin  siten, että  noin  puolet munasta    jää    vermikuliitin    yläpuolelle.    Munat    haudotaan    27—32 asteessa. 

Poikaset  kuoriutuvat  noin 80–110 vuorokauden  kuluttua  muninnasta. Poikaset on parasta  asuttaa kukin omaan terraarioonsa, sillä aikuiset   liskot   voivat   syödä   jälkikasvunsa ja    suuressa    ryhmässä pidetyt    poikaset    saattavat    alkaa napsia  toistensa  varpaita  ja  häntiä, mikäli  kilpailu  ravinnosta  ja  lämmittelypaikoista käy kovaksi.

Poikaset  hoidetaan  kuten  aikuisetkin, mutta ne ruokitaan useammin ja pienemmillä   ruokaeläimillä. Ruokaeläinten  kokoa  nostetaan  sitä  mukaa   kun   poikaset   kasvavat. Kalkinja  vitamiinien  saannista tulee huolehtia.

Huomioithan  että tämä lisääntymisohje  on  tiivistetty,  joten  tutustu huolellisesti  lajin  lisäännyttämiseen jo etukäteen.

MUUTA HUOMIOITAVAA

Vaikka  kaulusliskon  tunnetuin  piirre onkin  sen  erikoinen  uhkausele, on se hoitajaansa tottuneella   liskolla harvinainen  näky, sillä se  on  merkki siitä, että   lisko on   todella   peloissaan. Tarpeeksi  uhattuna  kauluslisko  voi purra kipeästi. Kaulus  aukeaa  suun  mukana,  joten on normaalia,  että  esim.  lämmittelevän liskon kaulus on jonkin verran auki, sillä  kaulusliskot  saattavat avata  suunsa  tällöin  lämpötilaa  tasatakseen.
On hyvä huomioida  myös, että kauluslisko  pakenee herkästi  ja  on  erittäin  nopea.  Lisko  voi  myös  nousta kahdelle jalalle  ja on  näin  vielä  entistäkin  nopeampi,  joten  käsittelyssä  pitää  olla  tarkkana. 
Kaulusliskot harvoin pitävät   avoimesta   tilasta, joten    ulkoiluttaminen asunnossakaan ei ole tarpeen.

Toisin kuin nisäkkäät, matelijat eivät odota  hoitajaltaan  yhteisiä  seurusteluhetkiä.  Liiallinen  käsittely  saattaa pahimmassa tapauksessa    aiheuttaa  niille stressiä,  josta  saattaa seurata ruokahaluttomuutta ja muita  ongelmia.

Huolehdi  hygieniasta, monet   matelijat   saattavat   kantaa luonnollisena   suolistobakteerinaan salmonellabakteeria.

Joslisko   lakkaa pitkäksi   aikaa syömästä, käyttäytyy oudosti tai on sairaan  oloinen,  ota  yhteyttä  matelijoihin  perehtyneeseen  eläinlääkäriin ja/tai eläimen myyjään. Yllättävien  tilanteiden  varalle on    hyvä    selvittää    jo    etukäteen, mistä  löydät  matelijoiden  hoitoon perehtyneen eläinlääkärin.

© Faunatar-ketju.

Blogi: Mistä hankkisin pikkulemmikkini?
Tälläkin hetkellä monessa perheessä harkitaan lemmikin hankintaa kotiin. Ennen lemmikin hankintaa on aina tärkeää perehtyä lemmikin oikeaan hoitoon, kohteluun ja kasvatukseen jo etukäteen.... Lue lisää >>

 

Tietoa: uhanalaiset eläimet ja lainsäädäntö
Osa lemmikkieläimiksi myytävistä eläinlajeista on luonnossa uhanalaisia. Kun lemmikiksi ollaan hankkimassa tällaista lajia, tai kun tällaista lajia ollaan myymässä, on tärkeää tietää, kuinka tulee menetellä ja mitä kaikkia dokumentteja eläin mukaansa tarvitsee... Lue lisää >>

 

Tietoa: eläimen myynti alaikäiselle asiakkaalle
Vastuu eläimen hyvinvoinnista on huoltajilla, joten huoltajan tulee olla suostuvainen eläimen hankintaan. Tästä syystä emme myy eläimiä alaikäisille ilman vanhempien mukanaoloa.... Lue lisää >>

 

Tietoa: eläimen palauttaminen myymälään / reklamointi
Eläimiä koskevat palautukset tai vaihdot sovitaan aina tapauskohtaisesti. Katsomme aina asiakkaan kanssa eläimen myyntitilanteessa läpi sen, että eläin on terve, siinä ei ole ulkoloisia ja se on luovutusiän ylittänyt... Lue lisää >>