Kauppiaaksi Faunattareen

Onko nykyinen työsi hengetöntä puurtamista tomuisessa toimistossa tai muutoin vailla mielekästä päämäärää?
Oletko kesken työpäivän pysähtynyt tuijottamaan eteesi ja huomannut, että haluaisit tehdä jotain ihan muuta?
Haluaisitko kiitää kohti uusia tuulia?

Miltä kuulostaisi, jos työpaikkasi ja työpäiväsi täyttäisivät eläimet ja eläinrakkaat asiakkaat.
Jokainen päivä olisi erilainen, mielenkiintoinen, täynnä elämää.
Eläinten eettinen kohtelu, asiakaspalvelu, tiimityö ja jatkuva kehittyminen kuuluisivat tiiviisti elämääsi joka ikinen päivä.
Faunatar-kauppiaana tämä on mahdollista.

Lemmikkieläinala
Lemmikkieläinten määrä on Suomessa jatkuvassa kasvussa. Faunatar-ketju palvelee kaikkia lemmikin omistajia, sekä lemmikin hankintaa suunnittelevia ihmisiä valtakunnallisesti ympäri maata.

Faunatar-ketju
Faunatar on hyvin tunnettu, alansa johtava ketju Suomessa. Toiminnan keskeinen menestystekijä on hyvä, jatkuvasti kehittyvä ammattitaito sekä ketjuuntumisen tuomat edut. Ketju on aloittanut toimintansa vuonna 1980. Franchisingtoiminta aloitettiin vuonna 1993.

Tuotteet
Liikkeiden valikoimiin kuuluvat koirien ja kissojen ruokien ja tarvikkeiden lisäksi myös akvaariot kaloineen ja kasveineen, sekä pieneläimet kuten linnut, jyrsijät ja terraarioeläimet. Kaikille eläinryhmille tarjotaan monipuolinen ja tarkoin valittu valikoima tuotteita.

Koulutus
Ketju tarjoaa uudelle kauppiaalle peruskoulutuksen sekä kouluttaa, neuvoo ja opastaa henkilöstöä jatkuvasti.

Franchising
Toimintamallina franchising soveltuu alalle erinomaisesti. Kauppias saa käyttöönsä jo testatun konseptin, toimintaohjeet, tunnetun liikenimen ja ketjun jatkuvan tuen. Kauppias voi keskittyä täysipainoisesti perusliiketoimintaan kun ketju huolehtii monista oheistoiminnoista. Faunatar-kauppiaana olet yrittäjä, joka työskentelee itsenäisesti, mutta ei silti koskaan ole yksin. Tukenasi on koko Faunatar-ketjun tietotaito. Apua saat kaikenlaisisa asioissa, liiketaloudesta aina marsujen karvojen kampaamiseen.

Odotamme sinulta
Olet kaupallisesti ajatteleva, silti äärettömän eläinrakas. Olet jo saanut kokemusta kaupan alalla toimimisesta, joten asiakaspalvelu ja erilaiset myymälän ylläpitoon liittyvät työtehtävät sujuvat sinulta luontaisesti. Tiimityöskentelytaitosi eivät sulje pois itsenäistä ajatteluasi ja valmiuttasi kehittää omaa myymälääsi. Osaat johtaa omaa henkilöstöäsi, ja olet aina valmis oppimaan uutta. Eläinten oikea kohtelu on sinulle itsestään selvä asia.

Mikäli tunnet kiinnostusta alaa kohtaan ja olet valmis ryhtymään oman lemmikkieläinliikkeen kauppiaaksi, ota yhteyttä niin voimme yhdessä aloittaa liikkeesi suunnittelun!

Oletko valmis aloittamaan uuden elämän ikioman eläinkauppasi puikoissa?
Kysy lisää sähköpostitse toimistostamme

 

 

© 2020 Faunatar