Kauppias Elina

Meidän tarinamme

Kaikki alkoi siitä, kun vuonna 2004 siskoni Tanjan kanssa päädyimme pitämään kesäksi leirintäaluetta Jalasjärven Koskuelle. Pakkasimme tavaramme ja muutimme Kymenlaaksosta Etelä-Pohjanmaalle. Muutamien erilaisten käänteiden jälkeen eteen tuli mahdollisuus alkaa Faunatar kauppiaaksi edellisen yrittäjän lopettaessa toimintansa Seinäjoen keskustassa Maakunnankadulla. Ensimmäisen vuoden ajan Tanja teki vielä töitä kiinteistövälittäjänä ja minä parhaani mukaan yritin opetella uutta alaa ja palvella asiakkaita. Ihanien asiakkaiden ansiosta tietotaito kasvoi nopeasti kuten myös asiakasmäärät, ja pian Tanjakin hyppäsi mukaan toimintaan. Ei aikaakaan, kun tuli mahdollisuus muuttaa liike Joupin Citymarketin yhteyteen. Vuonna 2011 rakennettiin Päivölän Citymarket ja päädyimme laittamaan tänne toisen toimipisteen. Tämän jälkeen olemme kertaalleen laajentaneet Päivölän myymälää muuttamalla viereiseen, hieman suurempaan liiketilaan ja uusimpana käänteenä muutimme Joupin myymälän Seinäjoelle rakennettuun Ideapark keskukseen. Tällä hetkellä meillä on siis kaksi myymälää, joista Päivölä toimii myös osana Faunatar verkkokauppaa. Kummassakin myymälässämme on HoitoTupa, jossa voimme palvella karvaisia asiakkaitamme turkin-, hampaiden- ym. muiden hoitotoimien merkeissä. Tällä hetkellä minun ja Tanjan lisäksi asiakkaistamme on huolehtimassa 5 ammattitaitoista monitaituria. Minna ja Miitta ovat kummatkin valmistuneet Kannuksen kennellinjalta ja ovat olleet mukana jo reilu 10 vuoden ajan. Marika aloitti meillä 2018 vuoden alkupuolella ja tänä aikana on suorittanut Amiedussa (nyk. Taitotalo) eläintenhoitajan ammattitutkinnon ja toimii nyt myymälänhoitajana Ideaparkin myymälässämme. Heidi ja Paloma tulivat mukaan 2019 vuoden alussa ja tällä hetkellä Heidi opiskelee eläintenhoitajan ammattitutkintoa, suuntautuen eläinten trimmaamiseen ja Paloma valmistui juuri merkonomiksi ja aloittaa eläintenhoitaja opinnot 2020 vuoden aikana. Itse toimin nyt myös ketjulla kenttäpäällikkönä ja tämä työ vie minua välillä ympäri Suomen, mutta kyllä minut tapaa usein vielä myymässäkin. Meille on tärkeää olla osa kokonaan suomalaista ketjua, jossa tunnemme niin henkilökohtaisesti ketjun omistajan, joka on suomalainen yrittäjä kuten mekin, sekä jokaisen siellä työskentelevän ihmisen. Paljon hienoa kehitystä on saatu aikaan tämän reilun 15 vuoden aikana, jonka me olemme tässä mahtavassa porukassa päässeet olemaan mukana. Vuosiin on mahtunut tiukkoja ja haastavia aikoja, kuten varmasti jokaisella yrityksellä, mutta myös hienoja onnistumisia, mahtavaa yhteishenkeä ja aina jotain uusia tuulia purjeissa!

Tällä hetkellä asustelen mieheni Petrin ja koirieni Masin (PON) ja Siljan (Stabijhoun) kanssa Ilmajoen Pojanluomalla. Meidän lisäksi kotona asustaa parta-agama Elmo sekä bibroningekko Yrjö eli Ykä. Pienestä asti olen ollut erittäin eläinrakas ja lemmikkejä elämänvarrella onkin ollut monenlaisia. Kotona asuessani meillä on aina ollut koiria ja kissoja. Näiden lisäksi meillä asusteli jonkun aikaa kaksi punakorvakilpikonnaa. Ensimmäinen oma koirani Veeti tuli minulle vuonna 2004, Veeti oli belgianpaimenkoiran ja partacollien ihana vahinkolapsi. Veetin kaveriksi muutti lapsuuden kodistani kissa Rölli. Pikku hiljaa eläinlauma kasvoi jo näillä aiemmin mainituilla liskoilla ja monilla rescuejyrsijöillä ja niitä onkin yhteensä ollut reilu kymmenisen marsua, saman verran gerbiilejä ja muutamia hamstereita. Lisäksi minulla on ollut kääpiöluppakani Essi ja hänen tyttärensä Eve ja akvaarioita on ollut vuosien varrella pari kappaletta. Töiden ja koulun viedessä paljon aikaani on rescue-eläimistä ollut pakko kieltäytyä ja eläinlauma on pikkuhiljaa pienentynyt luonnollisen poistuman myötä. Tuoreimpana perheenjäsenenä on 2018 syntynyt Stabijhoun tyttö Silja.
Yrittäjyyden ohessa olen eläintenhoitajan ammattitutkinnon tutkinnon lisäksi opiskellut liiketaloutta ja 2016 valmistuinkin YAMK tradenomiksi. Olen toiminut jo vuosia myös eläintenhoitajien näyttötutkintojen arvioijana sekä käynyt pitämässä monia eläinaiheisia kuin yrittäjyyden luentoja eri oppilaitoksissa. Monenmoista projektia siis aina käynnissä ja ei sitä tiedä mitä seuraava vuosi aina tuo tulleessaan! :)

© 2020 Faunatar