Kauppias Leena

Olen ollut Faunattaressa vuoden 2019 alusta, mutta eläinkaupan alalla jo viitisen vuotta tätä ennen. Eläinalaa löytyy työhistoriastani muunkinlaista, sillä 90-luvulla menin SEY:lle töihin, jossa paneuduin Turvasirupalveluun. Tämä johti yrittäjyyteenkin kaupan ja verkkokaupan muodossa.

Kotoani löytyy koiralauma - mitäpä sitä muutakaan voisi odottaa, kun koirankarvat ovat elämään kuuluneet jo vauvasta asti. Pikkulapsena vaunuani vahti collie, joka opetti minut kävelemään eikä laskenut minua silmistään. Sittemmin laumaani on kuulunut Suomen pystykorva, pari sekarotuista, corgi, ceskyterrieri ja skotlanninhirvikoira. Näiden lisksi olen kasvattanut dandiedinmontinterriereitä kymmenisen vuotta, sekä Glen of imaalinterriereitä 30 vuotta - näitä on kotonamme nyt kolme, sekä neljä whippettiä.

Lemmikkinäni on ollut kääpiöluppakorvakaneja ja marsuja, sekä lintuja kutojalinnuista valkokakaduihin. Lintuharrastuksen siivin olen toiminut Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n eläinsuojeluvastaavana, näin ollen myös lintujen ongelmakäyttäytyminen on tuttua. Akvaario on niin ikään kuulunut elämääni parisenkymmentä vuotta.

© 2020 Faunatar