Koiran ostaminen

Koiran ostaminen

Suomessa koirien myynti lemmikkieläinliikkeissä on kielletty ja hyvä niin - missäpä koiria lemmikkieläinliikkeen rajoitetuissa tiloissa voisi pitääkään. Koira hankitaan suoraan koirankasvattajalta.

Myynnissä olevien rotukoirien pentueiden tietoja löydät mm. Suomen Kennelliiton sivuilta.
Myynti-ilmoituksia näkee myös lehdissä, ilmoitustauluilla, eri koiraseurojen sivuilla, kasvattajien omilla kotisivuilla ja muuallakin internetissä.

Mitä tulee huomioida koiraa hakiessa?
Oikean rodun, sopivan yksilön ja luotettavan kasvattajan valintaan on hyvä uhrata aikaa. Hanki koira vastuuntuntoiselta kasvattajalta, joka kohtelee koiriaan hyvin ja on valmis neuvomaan sinuakin uuden perheenjäsenen hoidossa. Vastuuntuntoisen kasvattajan mielenkiinto pentuja kohtaan ei lopahda siihen kun pentu on maksettu, vaan hän auttaa ja opastaa mielellään jatkossakin.

Ihanteellista on, että koira on syntymästään saakka kasvatettu normaaleissa kotioloissa ja näin tottunut kodin arkiääniin, ihmisiin, kenties toisiin lemmikeihin ja lapsiin.

Koiranpennun luovutusikä on Suomessa vähintään 7 viikkoa. Usein kuitenkin on pennun kannalta parempi, että se saa olla sisarustensa ja emonsa kanssa muutaman viikon pidempäänkin, sillä koiralla on tärkeä kehitysvaihe alle kolmikuisena: tällöin se oppii monia asioita, jotka heijastuvat sen koko aikuisikään saakka. Älä siis suotta kiirehdi pennun kotiin hakemisessa.

Lähes poikkeuksetta kasvattaja tarkistuttaa pentueet eläinlääkärillä ennen luovutusta. Tarkkaile silti koiraa hakiessasi sen kasvattajan luota. Terveen koiran merkkejä ovat kirkkaat, rähmättömät silmät. Turkki on hilseetön eikä siinä ole paljaita, karvattomia alueita. Koira reagoi ympäristön ääniin. Korvakäytävissä ei ole häiritseviä määriä vaikkua. Kynnet ovat leikatut ja siistit. Anturat pehmeät ja ehjät. Koiran takapuoli on siisti, siihen ei ole tarttunut ulosteita. Koira ei ole laiha, eikä liian lihava. Koira on madotettu ja iästä riippuen myös rokotettu kasvattajan luona. Koira ei arastele vatsaansa tai muita ruumiinosiaan, se ei raavi itseään. Koiralla on suorat raajat, se liikkuu reippaasti ja se tulee uteliaana ihmisten luokse. Monet kasvattajat luonnetestaavat pentuja ns. pentutestillä ennen luovutusta, kysy tästäkin ja sen tuloksista. Oikein toteutettuna pentutestillä pystytään arvioimaan luonteen kehitystä ja pennun soveltuvuutta erilaisiin tehtäviin.

Katsele ympärillesi kasvattajan luona - onko paikka siisti, ovatko kasvattajan omat koirat terveitä ja reippaita. Onhan emo nähtävillä? Tarkkaile emon käytöstä sillä emän käytös heijastuu voimakkaasti pentuihinkin. On mahdollista että luovutusikäisen pentueen emo on hyvin hoikka - imetys on energiaavievää. Emo ei kuitenkaan saa olla apaattinen ja nääntynyt, vaikka se hoikka olisikin. Maalaisjärjellä osaat päätellä että kaikki on kuten pitää.
Suomessa -ja maailmalla- on paljon puhuttu pentutehtailusta, jolla tarkoitetaan koiriaan kaltoin kohtelevia koirankasvattajia. Lisää tästä vakavasta aiheesta voit lukea TÄÄLLÄ >>

Kauppakirja
Koiran ostosta on hyvä tehdä kirjallinen sopimus.
Pohjan tähän löydät täältä >>

Mitä tarvikkeita koira tarvitsee?

Ãœlesse