Undulaatti

Undulaatti

Melopsittacus undulatus
Englanniksi: budgerigar, budgie

Undulaatti on alkujaan kotoisin Australiasta, jossa se on yleisin papukaijalintu. Undulaatti lisääntyy ihmisen hoidossa helposti ja nykyisin kaikki undulaatit ovatkin kasvatettuja, luonnosta niitä ei ole pyydystetty enää pitkiin aikoihin.
Vihreänkeltaisesta villistä undulaatista on jalostuksen tuloksena saatu mitä kauniimpia värimuotoja ja jalostus on vaikuttanut myös lintujen kokoon, villit undulaatit ovat jalostettuja huomattavasti pienempiä.
Ensimmäiset undulaatit saapuivat Australiasta Englantiin merimiesten matkassa 1800-luvun puolivälissä. Undulaatti saatiin piakkoin lisääntymään Hollannissa ja tästä alkoi linnun menestystarina lemmikkinä.

Undulaatin suosioon on vaikuttanut kauniin värityksen lisäksi linnun luonne. Undulaatti kesyyntyy helposti, kunhan linnun kanssa malttaa touhuilla päivittäin.

Luonnossa undulaatit voivat muodostaa jopa satojentuhansien yksilöiden parvia. Seurallisen luonteensa vuoksi ei undulaattia tulisi pitää yksin, vaan lintuja tulee hankkia kerralla vähintään kaksi. Linnut on hyvä totuttaa toisiinsa nuorena. Varsinkin yksin eläneet naaraat saattavat vanhemmiten olla liian temperamenttisia hyväksyäkseen uutta kumppania, ainakaan toista naarasta.

Undulaatti saattaa oppia matkimaan sanoja tai tekemään temppuja, mutta kovin yleistä se ei ole. Hokemalla linnulle yksinkertaista sanaa kerta toisensa jälkeen on mahdollista, että se jonain päivänä sanan oppii sanomaan, mutta suurin osa undulaateista ei sitkeästä opetuksesta huolimatta ala "puhumaan".

HÄKKI
Liian isoa häkkiä ei voi hankkia. Villit undulaatit lentävät kymmeniä kilometrejä päivässä etsiessään ruokaa ja myös kesyjen lintujen on saatava lentää. Suositeltavin häkki on suuri lentohäkki, jossa linnut mahtuvat kunnolla lentämään. Tällainen lentohäkki, toiselta nimeltään aviaario, on viisainta rakentaa itse, teräsverkkoa tai häkkielementtejä käyttäen.

Lemmikkieläinliikkeissä myytävät lintuhäkit sopivat undulaateille myös. Häkin minimikoko pariskunnalle on 100 x 50 x 80 cm. Mikäli lintuja hankitaan useita pareja, on häkin luonnollisesti oltava suurempi, tai jokaiselle parille on järjestettävä omat tilansa.
Varmista häkin riittävä koko jo ostotilanteessa Faunattaren henkilökunnalta.

Häkki sijoitetaan huoneistossa ainakin pöydän korkeudelle, lintuhäkin paikka ei ole lattialla. Häkki sijoitetaan vedottomaan, valoisaan paikkaan, ei kuitenkaan suoraan auringonpaisteeseen. Linnuista on mukava tarkkailla perheenjäsenten toimia, mutta ne kaipaavat omaakin rauhaa, joten huoneiston levottomin paikka ei ole suositeltava.
Tämän lisäksi lintujen olisi hyvä päästä päivittäin lentämään vapaana huoneistossa, etenkin jos häkki on hankittu aivan minimimittojen mukaan.

Pelkästään häkissä pidettynä nämä touhukkaat linnut saattavat masentua ja stressaantua. Kun lennätät undulaatteja huoneistossa vapaana, huomioi ainakin seuraavat vaaratilanteita aiheuttavat seikat:
-Kissat ja muut kotieläimet
-Kuuma liesi
-Avonaiset vesiastiat (esim.tiskiallas tai wc), joihin lintu voi hukkua
-Myrkylliset huonekasvit
-Avonaiset ikkunat / ulko-ovet
-Sähköjohdot.

TARVIKKEET
Häkkiin sijoitetaan useita orsia, varoen kuitenkin täyttämästä häkkiä liikaa. Paras orsimateriaali on puu, sillä linnut myös nakertelevat orsia mielellään. Lehtipuiden oksat sopivat linnuille hyvin, sillä eripaksuisilla orsilla istuskelu on oivaa voimistelua lintujen jalkalihaksille. Orret voi kiinnittää häkin seiniin, mutta silloin orret eivät liiku. Luonnonmukaisemman tuntuista olisi, jos orret liikkuisivat. Voit siis kiinnittää osan orsista metallisella ketjulla häkin kattoon, jolloin ne heiluvat kuin puun oksat tuulessa. Tämä heiluriliike kehittää lintujen tasapainoaistia, jota ne tarvitsevat lentäessäänkin.

Orsista ainakin voidaan päällystää ns. orsipaperilla (hiekkapaperi tähän tarkoitukseen). Kun linnut istuvat orsilla, niiden kynnet osuvat paperiin ja kuluvat. Hiekkapaperin sijaan tai sen lisäksi voit laittaa häkkiin ns. pedikyyriorsia, jotka myös helpottavat kynsien kulumista. Tarkkaile silti kynsiä, ne saattavat kasvaa liian pitkiksi, jolloin kynsiä tulee lyhentää eläinten kynsisaksilla. Liian pitkät kynnet saattavat tarttua kiinni esim. kankaaseen, jolloin pahimmassa tapauksessa linnun varvasluu voi murtua.

Undulaateilla on vahva nokka ja ne kaipaavat runsaasti erilaista nakerreltavaa häkkiinsä. Linnuille myytäviä leluja on lemmikkieläinliikkeissä paljon, ne ovat linnuille hauskaa ajanvietettä. Vanhaan aikaan linnuille myytiin mm. peilejä, mutta peili tai muovilintu ei koskaan korvaa lajikumppania. Faunatar-myymälöissä lintujen peilejä tai muovisia tekolintuja ei myydä lainkaan, sillä näiden on todettu aiheuttavan linnulle stressiä.

Häkin pohjamateriaalina voi käyttää lintuhiekkaa, sanomalehteä tai lintujen hiekkapaperia, joka vaihdetaan uuteen ainakin kerran viikossa. Häkkiin sijoitetaan useita eripaksuisia orsia, keinuja ja mielellään myös pystysuuntaisia kiipeilypuita tai köysileluja, joissa nämä linnut kiipeilevät taitavasti.

Häkissä on oltava lintujen vesipullo tai –kuppi, jonka vesivaihdetaan päivittäin. Lisäksi tarvitaan kupit eri ruoille. Kaikki astiat pestään häkin siivouksen yhteydessä, sekä aina tarvittaessa, jos ne ovat likaantuneet.

Häkin yläpuolelle on hyvä asentaa lintulamppu, joita myydään lemmikkieläinliikkeissä. Lintulamppu säteilee linnuille tärkeää UV-valoa sopivassa suhteessa. Polttimon tai putken käyttöikä on korkeintaan 12 kk. Valoa voi pitää päällä 10-12 h vuorokaudessa ja se sammutetaan yöksi.

Pesäpönttöjä ei häkissä kannata pitää muulloin kuin lintujen lisääntymisaikaan, sillä tarjolla olevat pesät innostavat lintuja pesimään jatkuvasti, joka rasittaa niitä suotta.

PERUSHOITO
Päivittäin vaihdetaan juomavesi ja laitetaan uusi tuoreruoka. Siemenkupit käydään läpi ja siementen päältä poistetaan tyhjät kuoret ja kupit täytetään tarvittaessa.

Myös linnun kuntoa tarkkaillaan päivittäin. Höyhennyksen tulee olla puhdas ja tasainen, jalat puhtaat, ulosteet normaalit. Linnun tulee olla pirteä ja valpas, sen tulee myös syödä ja juoda hyvin.

Viikoittain puhdistetaan häkki. Häkin pohjamateriaali vaihdetaan puhtaaseen. Orret, häkin kalterit, kupit ja lelut puhdistetaan.
Muutaman kerran vuodessa on hyvä käyttää pesuun desinfiointiainetta (esim. VirkonS) ja vaihtaa luonnonorret kokonaan uusiin.

RAVINTO
Undulaatti on kasvissyöjä, jonka perusruokaa on lemmikkieläinliikkeissä myytävät, undulaateille tarkoitetut siemenseokset ja/tai pelletit.
Siemenseosta ja/tai pellettejä tulee olla linnuilla jatkuvasti tarjolla.

Lisäksi tarjotaan päivittäin tuoreruokaa, kuten ituja, kasviksia, yrttejä, luonnonkasveja, hedelmiä, marjoja ja silmuja. Linnuille voi myös itse idättää vehnää ja kauraa. Tuoreruoka on hyväksi paitsi lintujen terveydelle, myös aktiviteettia, kun tarjolla on vaikkapa kokonainen yrttiruukku revittäväksi.
Voimaruoka on kananmunasta, hunajasta, hirssistä ja muista ravintoaineista koostuva vitamiiniruoka, jota voi tarjota linnulle jatkuvasti. Erityisen tärkeää se on nuorelle, sulkasatoiselle, munivalle tai sairaalle linnulle.
Linnuille haitallisia ruokia ovat mm. kaakao, suklaa, kahvi, avokado, alkoholi, raparperi, vihreät perunat sekä kaikki maustettu, suolainen, sokerinen tai rasvainen ruoka.

Linnut, joita ympäri vuoden ruokitaan monipuolisesti tuoreruoalla saavat ravinnostaan kaikki välttämättömät vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet. Sulkasadon ja pesinnän aikaan linnuille voi antaa ylimääräisen vitamiinikuurin.
Nokkakivi tulisi pitää aina saatavilla.
Lisätietoa undulaattien ruokinnasta voit kysyä Faunatar-ketjun myymälästä.

SULKASATO
Linnuilla on sulkasato keskimäärin kaksi kertaa vuodessa. Lintujen höyhenpeite uusiutuu sulkasadon yhteydessä 4-6 viikossa, mutta mikäli höyhennys jää puutteelliseksi tai uudet höyhenet ovat hauraita saattaa syynä olla yksipuolinen ravinto.

LISÄÄNTYMINEN
Täysikasvuisten undulaattien sukupuolet erottaa helposti. Lintujen nokan tyvessä on ihomainen alue, vahanahka. Vahanahka on koiraalla sininen, naaraalla tumman- tai vaaleanruskea.
Pesivän pariskunnan tulee olla terveitä ja hyväkuntoisia, sillä munien haudonta ja poikasten hoito on raskasta. Lisävitamiinien antaminen pesinnän aikana onkin suositeltavaa.

Undulaattien luonnollinen lisääntymiskausi on huhtikuusta elokuuhun.
Keväällä valoisan ajan pidentyessä on aika laittaa undulaattien häkkiin pesintäpönttö, joita myydään lemmikkieläinliikkeissä. Mikäli samassa häkissä on useampikin pesivä pariskunta, tulee pesäpönttöjä olla useampia kuin pariskuntia, näin vältetään turhat kiistat lintupariskuntien kesken.

Undulaatti munii yleensä 4-6 munaa. Munia ei munita saman päivän aikana, vaan päivän, kahden välein. Joskus ensimmäisen ja viimeisen munan välillä saattaa olla eroa jopa pari viikkoa. Tästä syystä poikasissa saattaa olla huomattavia ikä-ja kokoeroja.

Emo hautoo poikasiaan 18 vuorokautta. Tänä aikana koiras ruokkii naarasta.
Poikaset lähtevät pesästä 4-5 viikkoisina. Emo ruokkii poikasiaan vielä pitkään, joten aikaisintaan poikaset voi vanhemmistaan erottaa niiden täytettyä 4 kuukautta.

Huomioithan että tämä lisääntymisohje on tiivistetty, joten tutustu huolellisesti lajin lisäännyttämiseen jo etukäteen.

MUUTA HUOMIOITAVAA
Mikäli lintu näyttää sairaalta, ei syö tai käyttäytyy omituisesti,on otettava viivyttelemättä yhteyttä eläimen myyjään ja/tai eläinlääkäriin. Lintujen nopean aineenvaihdunnan takia sairaudet etenevät usein nopeasti, joten hoitotoimet on aloitettava heti oireiden ilmestyttyä.
Yllättävien tilanteiden varalle on hyvä selvittää jo etukäteen, mistä löydät lintujen hoitoon perehtyneen eläinlääkärin.

© Faunatar-ketju.

© 2020 Faunatar