Rottakäärmeet

Rottakäärmeet

Rottakäärmeisiin lukeutuvia lajeja on kymmenittäin. Terraario-oloissa monet näistä lajeista ovat varsin kiitollisia hoidokkeja ja rottakäärmeet ovatkin saavuttaneet valtaisan suosion harrastajien keskuudessa ympäri maailman. Kaikkia rottakäärmelajeja on tässä yhteydessä mahdotonta luetella, esimerkit ovat Suomessa yleisimmästä päästä olevia lajeja. Rottakäärmeitä on lähes joka puolella maapalloa. Lajeja esiintyy Siperiassa kuten Amurin rottakäärme Elaphe shrenckii, Itäisessä ja koillisessa Aasiassa mm. siniviehkokäärme Orthriopsis taeniurus, punahäntä rottakäärme Gonyosoma oxycephala, "Radiata-rottakäärme" Coelognathus radiatus, Keski-Venäjällä mm. Elaphe dione, Intiassa mm. Coelognathus helena, Välimerellä mm. Elaphe situla, Rhinechis scalaris Etelä-Euroopassa mm. Zanemis longissimus, Pohjois-Amerikassa mm. Bairdin rottakäärme Pantherophis bairdi, Viljakäärme Pantherophis guttatus, Trans-Pecos rottakäärme Bogertophis subocularis, Evergladesin rottakäärme Pantherophis obsoletus rossalleni, Musta rottakäärme Pantherophis obsoletus obsoletus ja Väli-Amerikassa mm. Pseudelaphe flavirufa.

Vaikkakin lajit väreiltään ja kuvioinneiltaan suuresti poikkeavat toisistaan, on niissä monia yhdistäviä tekijöitä. Ruumiinrakenteeltaan rottakäärmeet ovat pitkiä ja jänteviä ja pää on sopusuhtaisen kokoinen kaulaan nähden. Yhtä lajia lukuun ottamatta rottakäärmeet lisääntyvät munimalla ja viljely on monilla lajeilla suhteellisen helppoa. Lajit ovat suurin piirtein samankokoisia, keskimääräinen pituus on noin 130 cm. Tosin jotkin lajit kasvavat suuremmiksi, kuten siniviehkokäärme Orthiopsis taeniurus, joka kasvaa yli 2 m:n pituiseksi. Pienimmästä päästä on Coelognathus helena, joka jää usein 70 cm pituiseksi.

Rottakäärmeillä on ehkä aiheettomasti kiukkuisen käärmeen maine. Käärmeet rauhoittuvat ja tottuvat käsittelyyn monesti hyvinkin pian, toki on poikkeuksia eri yksilöiden ja eri lajien välillä.

TERRAARIO
Useimpien käärmeiden tavoin ovat rottakäärmeetkin aktiivisimmillaan auringon laskettua. Ne kiipeilevät puissa ja pensaissa, kuljeskelevat aluskasvillisuuden seassa ja kaivautuvat jyrsijöiden tekemiin tunneleihin ruokaa etsiessään. Terraariossakin tulee siis olla "virikkeitä", eli oksia, kasvillisuutta ja piilopaikkoja. Oksiksi sopivat kaikki tukevat lehtipuiden oksat, jotka kiinnitetään terraarioon siten, ettei käärme pääse painollaan kiipeilyoksia kaatamaan tai katkomaan.

Käärmeet eivät voi sulkea silmiään, joten halutessaan nukkua ne yleensä hakeutuvat pimeään. Terraarion pohjalle laitetaan hämäriä piilopaikkoja, joihin käärme voi valoisalla hakeutua nukkumaan. Tähän sopii kaarnanpalat, kukkaruukun puolikkaat tai vaikka nurin käännetty pajukori, jonka alle käärme voi mennä. Jos terraariossa on useita käärmeitä, on niiden kaikkien mahduttava samaan aikaan pimeään. Mielellään piiloja saisi olla useampikin, jotta ne voivat halutessaan olla yksin.
Kasvillisuutena voidaan käyttää oikeita kasveja, kunhan ne eivät ole teräväreunaisia tai piikikkäitä. Tekokasvit kestävät käärmeiden kiipeilyharjoitukset usein paremmin kuin oikeat.
Pohjamateriaaliksi sopii lannoittamaton turve, hiekka, kaarnahake, terraariomatto, sanomalehti tai pölisemätön jyrsijän kuivike. Materiaaleja voi myös yhdistellä. Pohja pidetään kuivana. Käärmeet nauttivat pohjamateriaaliin kaivautumisesta, joten materiaalia saa olla useampi sentti.
Peruslämpötilaksi terraariossa riittää huoneenlämpö. Jotta käärmeen aineenvaihdunta pysyisi käynnissä, tarvitsee se lämmittelyalueen, jossa lämpötila saa kohota 35 asteeseen. Pohjoisimmille lajeille kuten Amurin rottakäärmeille ei lämpötilan tarvitse kohota ihan näin ylös, 30 astetta riittää. Lämmittelyalueen lämmönlähteeksi valitaan joko lämpömatto, lämpökaapeli tai ainakin 40 W hehkulamppuspotti, joka suojataan siten, ettei käärme voi siihen itseään polttaa.
Rottakäärmeet eivät tarvitse UV-lamppua kuten liskot ja kilpikonnat, jotka UVB-säteiden avulla pitävät A- ja D- vitamiinien synteesin ja luuston kehityksen kunnossa. Rottakäärme saa ravinnostaan kaikki tarvitsemansa vitamiinit, olettaen, että ravintoeläimet ovat hyvin ruokittuja, terveitä ja oikeaoppisesti säilytettyjä. Toisaalta UV-säteestä ei käärmeelle ole minkäänlaista haittaakaan, joten sitä voi oivallisesti käyttää myös käärmeillä. Jonkinlainen valaistus on nimittäin käärmeenkin terraariossa oltava, sillä luodaan käärmeelle luonnollinen päivä- ja vuosirytmi.
Terraarion koko riippuu valittusta rottakäärmelajista. Varmista terraarion riittävä koko ostaessasi käämettä Faunattaren henkilökunnalta.

RAVINTO

Terraario-oloissa rottakäärmeitä ruokitaan eläinkaupoissa pakastettuna myytävillä hiirillä ja rotanpoikasilla. Luonnossa monet lajit syövät lintuja, sammakoita, liskoja ja jopa hyönteisiäkin.
Ruoka sulatetaan lämpimässä vedessä ja tarjotaan käärmeelle ruumiinlämpöisenä. Mikäli terraarion pohjalle on laitettu irtonaista pohjamateriaalia, on suositeltavaa ruokkia käärme erillisessä ruokintaterraariossa, jotta se ei söisi pohjamateriaalia.
Ruokaa voidaan heilutella pinseteillä käärmeen kuonon edessä, jotta ruoka vaikuttaisi käärmeen mielestä elävältä. Vitamiinilisiä ei tarvita, kunhan tarjottavat ruokaeläimet ovat hyvin ravittuja ja terveitä ja ne tarjotaan käärmeelle kokonaisina. Ruokinnan jälkeen ei käärmettä saa muutamaan päivään käsitellä, sillä se saattaa oksentaa sulamattoman ruoan.

NAHANLUONTI
Matelijat kasvavat ja luovat nahkaansa läpi elämänsä, mutta eläimen ikääntyessä kasvu hidastuu ja nahanluonnit harvenevat. Nuori käärme luo kasvaessaan nahkansa useita kertoja vuodessa, kun taas aikuisen käärmeen nahanluontien välillä voi olla useita kuukausia. Lähestyvästä nahanluonnista kertoo käärmeen värityksen sameneminen. Silmätkin muuttuvat samean siniharmaiksi, sillä käärmeellä ei ole silmäluomia, vaan se luo nahkansa silmienkin päältä. Muutamassa päivässä käärme kirkastuu taas ja aloittaa nahanluonnin; se hankaa vanhan nahan rikki johonkin karheaan pintaan ja luikertelee ulos vanhasta nahasta. Onnistuneesta nahanluonnista kertoo ehjä, läpikuultava nahka terraarion pohjalla.
Joskus käärmeille saattaa tulla ongelmia nahanluonnin kanssa. Yleisin syy nahanluonnin epäonnistumiseen on liian alhainen ilmankosteus. Tällöin olosuhteiden korjaaminen on ensisijainen toimenpide.
Mikäli nahka irtoaa repaleisina paloina on hyvä auttaa käärmettä sijoittamalla se erityisen kosteaan. Kotikonstina käärmeen voi siirtää faunaboksiin litimärkien sanomalehtien sekaan, lämpimään paikkaan, muutamaksi tunniksi. Tämän jälkeen nahkaa voi varovasti irroitella käsin. On hyvä tarkistaa jokaisen nahanluonnin jälkeen, että vanha nahka on irronnut myös silmien päältä, kloaakista ja hännän päästä.Mikäli käärmeen nahanluonnit epäonnistuvat toistuvasti olosuhteiden korjaamisesta huolimatta, käänny matelijoihin erikoistuneen eläinlääkärin puoleen, sillä tällöin kyseessä voi olla sairauden oire.


LISÄÄNTYMINEN
Monet rottakäärmeet lisääntyvät terraariossa verraten helposti. Ensin tarvitaan luonnollisesti pariskunta terveitä, lisääntymisikäisiä käärmeitä. Sukupuolten määrittäminen onnistuu parhaiten kokeneen harrastajan, tai eläinlääkärin suorittamalla "sondauksella". Faunattaren henkilökunnasta löytyy myös osaamista tähän, kysy tarkemmin omasta myymälästäsi. Kokemattoman harrastajan ei sondausta kannata yrittää, vaan sukupuoli voidaan koettaa päätellä myös eläinten häntiä vertailemalla: uroksen häntä on pitempi kuin naaraan ja uroksen hännäntyvi levenee aavistuksen verran. Tämä konsti ei tosin ole täysin varma, mutta antaa jo jonkinlaisen kuvan mahdollisesta sukupuolesta.

Käärmeille on hormonitasapainon saavuttamiseksi järjestettävä talvilepo, joka lajin esiintymisalueesta riippuen kestää 2-6 kuukautta. Yleisimmin terraari-ossa pidetään pohjois-amerikkalaisia lajeja ja näille riittää n. 2-3 kuukauden pituinen lepo. Amurin rottakäärme ja muut pohjoiset lajit voivat luonnossa talvehtia jopa 9 kuukautta, mutta terraario-oloissa näillekin voidaan järjestää lyhyempi, noin 4 kuukauden pituinen lepo noin 10 asteessa.
Talvilepoon siirrytään asteittain vähentämällä lämpöä n. 3 astetta päivässä kunnes haluttu lämpötila on saavutettu. Monet lajit, kuten viljakäärme talvehtii huoneenlämmössä. Riittää siis, että eläimen terraariosta sammutetaan kaikki valaistus ja lämmitys n. 2 kk ajaksi. Pariskunta talvehditetaan eri terraarioissa.
Levon jälkeen käärmeet ruokitaan muutaman kerran ja sitten ne siirretään samaan terraarioon. Parittelu tapahtuu usein lähes samantien.
Naaras kantaa munia 27-58 vuorokautta lajista riippuen ja munii kerralla 3-26 munaa.
Munintaa varten terraarioon sijoitetaan kannellinen muninta-laatikko, johon leikataan käärmeen mentävä aukko. Pohjalle laitetaan n. 5 cm kosteaa, lannoittamatonta turvetta. Kun naaras on muninut, munat voi siirtää turpeesta esimerkiksi vermikuliittia sisältävään haudonta-astiaan. Munia ei saa kääntää, sillä poikasten alkiot kiinnittyvät munan seinämään ja voivat hukkua, jos munan asento vaihtuu. Haudonta-astia siirretään 28 asteen lämpöön ja noin 80 % ilmankosteuteen.
Lajista riippuen munat kuoriutuvat 45-90 vuorokauden kuluessa.
Poikaset ruokitaan ensimmäisen kerran, kun ne ovat vaihtaneet ensimmäisen nahkansa, eli noin viikon kuluessa kuoriutumisesta. Poikasten hoito kuten aikuisilla saman lajin edustajilla.

VINKKI
Käärmeelle on hyvä perustaa oma "päiväkirja", johon merkataan ylös onnistuneet ja epäonnistuneet nahanluonnit, ruokailut, käärmeen painonkehitykset ja kaikenlainen muu käärmeen peruskunnosta kertova. Näin käärmeen kuntoa, kasvua, ruokintavälejä ja muuta hoitoon liittyvää on helppo tarkkailla vuosienkin ajanjaksoissa.

MUUTA HUOMIOITAVAA
Toisin kuin nisäkkäät eivät matelijat odota hoitajaltaan yhteisiä seurusteluhetkiä. Liiallinen käsittely saattaa pahimmassa tapauksessa aiheuttaa niille stressiä, josta saattaa seurata ruokahaluttomuutta ja muita ongelmia.
Jos käärme lakkaa pitkäksi aikaa syömästä, käyttäytyy oudosti tai on sairaan oloinen, ota yhteyttä eläimen myyjään ja/tai matelijoihin perehtyneeseen eläinlääkäriin.

Huolehdi hygieniasta, monet matelijat saattavat kantaa luonnollisena suolistobakteerinaan salmonellabakteeria.

© Faunatar

Ülesse