Rukoilijasirkat

Luokka: Hyönteiset, Insecta
Lahko: Rukoilijasirkat, Mantodea (Burmeister, 1838)

Rukoilijasirkkojen nimi juontaa juurensa eläinten tavasta pidellä etujalkoja edessään koukussa, kuin hartaaseen rukoukseen valmistautuneena. Etujalkojen lisäksi ominaista näille hyönteisille on notkeasti kääntyilevä, kolmiomainen pää ja suuret verkkosilmät.

Rukoilijasirkkalajeja on tunnistettu yli 2300 erilaista. Rukoilijasirkkojen koot vaihtelevat muutamasta sentistä jopa 15 cm pituuteen. Useita lajeja pidetään menestyksellisesti terraarioeläiminä.

Rukoilijasirkkoja tavataan pääasiassa trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla, meidän leveyspiireiltämme ei rukoilijasirkkoja luonnonvaraisina löydy.

Rukoilijasirkan muodonvaihdos on vaillinainen, se ei siis koteloidu kasvaessaan, vaan se kasvaa aikuiseksi luomalla useaan kertaan nahkansa. Jokaisen nahanluonnin yhteydessä nymfi alkaa muistuttaa enemmän ja enemmän aikuista rukoilijasirkkaa. Nymfivaiheessa sirkalta puuttuvat mm. siivet sekä jotkin ulkoiset sukupuolierot, jotka tulevat esiin myöhemmissä nahanluonneissa. Täysikasvuiseksi rukoilijasirkkaa voi sanoa lajista riippuen sen vaihdettua nahkansa 4-7 kertaa.

TERRAARION VALINTA
Tilantarve vaihtelee lajeittain suuresti. Rukoilijasirkan terraarioksi on hyvä valita ainakin kolme kertaa aikuisen yksilön korkuinen ja kaksi kertaa aikuisen yksilön levyinen terraario. Varmista terraarion riittävä koko jo ostotilanteessa Faunattaren henkilökunnalta.

Rukoilijasirkan terraariossa tulisi olla suhteessa enemmän korkeutta kuin leveyttä, sillä nahkansa eläin luo oksassa roikkuessaan. Muovinen faunaboksi on yksi vaihtoehto, mutta lasisesta terraariosta, esim. Exoterran malleista, saa usein kauniimman kokonaisuuden.

Rukoilijasirkat tarvitsevat suhteellisen kosteat olosuhteet, huolehdi, että terraariossa on riittävä ilmanvaihto homehtumisen estämiseksi. Huolehdi myös, ettei terraariossa ole pieniä rakosia, joista rukoilijasirkka mahtuu karkaamaan.

Asuta jokainen rukoilijasirkka omaan asumukseensa, sillä rukoilijasirkat eivät kaipaa lajitoverinsa seuraa, päinvastoin, kämppäkaverista tulee todennäköisesti suupala.

Kaikki rukoilijasirkat kiipeilevät ja yleensä ne hakeutuvatkin terraarion korkeimpaan kohtaan odottelemaan sopivaa saalista. Monet lajit pystyvät kiipeilemään jopa lasia ja muovia pitkin. Liuskarukoilijasirkat ovat poikkeuksia tässä; ne eivät pysy kiinni sileillä pinnoilla, joten niiden terraarioon tulee laittaa reilusti kiipeilyoksia tai esim. peittää osa seinistä verkolla, jota pitkin eläinten on vaivatonta kiipeillä.

TERRAARION SISUSTUS
Rukoilijasirkkojen luontaiset elinalueet vaihtelevat hurjasti lajeittain ja nämä vaihtelut tulee ottaa sisustuksessa huomioon. Monilla lajeilla on erityinen suojaväri, jonka mukaan myös terraario on sisustettava. Tästä hyvä esimerkki on orkidearukoilijasirkka, Hymenopus coronatus, joka tarvitsee terraarionsa joko aidon orkidean tai aidonnäköisen jäljitelmän, jonne se asettuu odottamaan sopivaa saalista suojavärinsä turvin.

Erilaisia oksia, kaarnanpaloja, sammalia, kuivia lehtiä, eläviä ja/tai muovikasveja käyttäen pystyt luomaan rukoilijasirkalle upean terraarion, jossa sirkka viihtyy.

Vaikka terraariossa tulee olla oksia ja kasveja kiipeilyyn, tulee terraarioon jättää myös vapaata tilaa, liian ahtaassa tilassa nahanluonti vaikeutuu.

Pohjamateriaalin valinnalla ei ole suurtakaan merkitystä, sillä rukoilijasirkka ei pohjalla juuri edes käy. Kosteutta ylläpitävänä elementtinä pohjamateriaali on tarpeen. Lisäksi se antaa terraariolle luonnonmukaisen ulkonäön. Pohjamateriaaliksi voit siis laittaa vaikkapa lannoittamatonta turvetta, sammalta, kuorikatetta, kuivia lehtiä tai sekoitella eri pohjamateriaaleja.
Rukoilijasirkkojen ulosteet ja ruoantähteet tulee pohjalta siivota säännöllisesti. Tätä työtä helpottamaan voit levittää terraarion pohjalle hyppyhäntäisiä ja/tai siiroja - ne toimivat terraarion pohjan luonnollisina talonmiehinä.

OLOSUHTEET
Rukoilijasirkkojen luontaisilla levinneisyysalueilla on yleisesti ottaen lämmintä. Kuitenkin on hyvä tiedostaa, että kuuma terraario kiihdyttää eläimen aineenvaihduntaa ja täten lyhentää sen elinikää. Tästä syystä suosittelemme rukoilijasirkkojen pitämistä 22-25 asteessa, vaikkakin monien lajien luontaisilla elinalueilla lämpö voi helposti kohota yli 30 asteen. Suljetussa tilassa rukoilijasirkka ei kuitenkaan voi siirtyä viileämpään, mikäli sen tulee kuuma. Se voi jopa kuolla, mikäli lämpötila nousee liian korkeaksi. Lämpötilan lasku parilla asteella yön ajaksi hidastaa eläimen aineenvaihduntaa ja on muutenkin luontaista. Ota kuitenkin huomioon, että toiset lajit ovat herkempiä lämpötilojen vaihtumisen suhteen, joten tutustu lajin vaatimuksiin ennen kuin säädät lämpötilaeroja.

Lämpötilalla voi siis vaikuttaa eläimen kasvunopeuteen. Monesti koiraat kasvavat naaraita nopeammin täysikasvuiseksi, joten joidenkin lajien koiraita voi pitää viileämmässä, naaraan ollessa lämpimämmässä. Tällöin koiras ja naaras saavuttavat sukukypsyyden samoihin aikoihin.

Terraarioon on hyvä laittaa valaisin. Valaistuksella aikaansaadaan normaali päivärytmi ja näille päiväaktiivisille eläimille valaistuksella onkin suuri merkitys, sillä pimeässä rukoilijasirkka ei näe saalistaa.

Terraarion ilmankosteutta ylläpidetään säännöllisillä sumutuksilla. Paljonko rukoilijasirkkaa tulee sumuttaa, vaihtelee hyvin reippaasta lähes olemattomaan, riippuen eläimen levinneisyysalueesta. Muista kuitenkin, että kuivimpienkin seutujen lajeja n hyvä sumutella kevyesti muutaman kerran viikossa, sillä rukoilijasirkat juovat vetensä pisaroista. Oikea ilmankosteus on tärkeää eläimen hyvinvoinnille. Liian kuivassa terraariossa nahanluonti vaikeutuu, liian kostea terraario taas kerää helposti hometta. Tämän ohjeen lopussa on muutama lajiesittely, joiden yhteydessä mainitsemme suositeltavat kosteudet.

RUOKINTA
Rukoilijasirkat ovat petoja. Ne syövät kaikenlaisia itseään pienempiä hyönteisiä, jotka onnistuvat saamaan kiinni. Parhaiten rukoilijasirkoille kelpaavat kiipeilevät ja lentävät hyönteiset, kuten kärpäset ja pienet perhoset. Jotkin yksilöt syövät myös pinseteistä tarjottua ruokaa, jolloin jauhomatoja ja muita ei-lentäviä hyönteisiä voidaan tarjota.

Jonkinlainen nyrkkisääntö ruoan kokoon on, että ruokahyönteinen on kooltaan maksimissaan 1/3 rukoilijasirkan pituudesta. Vastaavasti kovin pienikokoiset ruokaeläimet, kuten kirvat, saattavat jäädä huomaamatta tai sirkka ei saa niistä otetta. Sopiva ruokintamäärä riippuu tarjotuista ruokaeläimistä. Suuren ruokaeläimen saatuaan rukoilijasirkka selviää syömättä pari viikkoakin. Keskimäärin aikuinen rukoilijasirkka ruokitaan kerran, kahdesti viikossa, riippuen ruokaeläinten koosta.

Monen rukoilijasirkkalajin takaruumiista voi päätellä ravinnon tarpeen: pulleaksi paisunut takaruumis kielii tuhdista ateriasta, pieni paasto on tällöin suositeltavaa. Liikaruokintaa kannattaa välttää, sillä ruokinnan määrä vaikuttaa eläimen elinikään: liiallinen ruokinta nopeuttaa aineenvaihduntaa ja täten lyhentää eläimen elinikää.

Eläimen kieltäytyessä ruoasta saattaa syynä olla lähestyvä nahanluonti. Älä siis hermostu, terve ja hyvin ravittu rukoilijasirkka saattaa ennen nahanluontiaan paastota viikon tai pari.

LISÄÄNTYMINEN
Sukupuolet voit tunnistaa laskemalla eläimen vatsapuolella näkyvät poikittaiset jaokkeet. Täysikasvuisella naaraalla jaokkeita on 5-6 kpl, koiraalla 7-8 kpl. Naaraalla taimmaisin jaoke on selvästi pidempi kuin muut, koiraalla jaokkeet ovat suunnilleen samankokoisia. Tämän lisäksi naaraat ovat usein koiraita kookkaampia ja niiden tuntosarvet ovat lyhyemmät ja ohuemmat kuin koirailla.

Rukoilijasirkkojen kasvattaminen ei ole aivan yksinkertaista, työtä vaikeuttaa kannibalismi. Koiras saattaa päätyä ruokalistalle, mikäli naaras ehtii napata sen. Usein koiras odottaakin, että naaras on syömässä, ennen kuin aloittaa lähentelynsä. Kovin romanttista touhua parittelu ei ole, sillä naaras saattaa puraista itseensä kiinnittyneeltä koiraalta pään irti. Tosin koiras voi jatkaa parittelua tästä huolimatta jopa pari tuntia.

Onnistuneen parittelun jälkeen kestää kuukauden, pari ja naaras munii ensimmäisen kerran. Munat kehittyvät oksaan tai terraarion kattoon kiinnittyneessä munakotelossa eli oothecassa useita viikkoja.

Naaraat voivat munia myös hedelmöittymättömiä munia, lisäksi jotkin lajit pystyvät tiettävästi lisääntymään partenogeneettisesti, joten munakotelon ilmestyminen terraarioon ilman parittelua ei ole tavatonta –munien kehittyminen rukoilijasirkoiksi onkin jo hieman harvinaisempaa.